#KUTSUMUA

”Näin olet mukana #kutsumua-kampanjassa: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.''

Kaikki varmaan tietänee, mistä tämä #kutsumua on peräisin joten en ala siitä erikseen kertomaan. Eli kurkataan nyt mun kouluajoille, joka liittyy tähän aiheeseen.

Mua on kiusattu ku olin 9-12 vuotias, mua haukuttiin ja jätettiin ulkopuolelle. Siitä huolimatta, uskalsin mennä kysymään muilta että pääseekö mukaan, vain nämä 4 tyttöä huolivat minut. Pääsin heidän porukkaan, ja lopulta hengailtiin vapaa-ajallakin.

Joskus oli niitä päiviä, että kävelin yksin koulumatkat. Silloin kun olin yksin, nii isommat pojat tönivät ja huuhteli törkeyksiä perääni. En välittänyt. Oli raastavaa käydä koulua, vaikka mulla oli nämä ihanat 4 tyttöä kavereina mutta silti kiusaaminen sai mut väsyneeksi. Kun pääsin koulusta kotiin, menin heti päiväunille ja nukuin helposti pari tuntia.

Kun siirryin ylä-asteelle, kiusaaminen loppui. Mutta kyllä, sain sieltäkin outoja katseita. Varmaan siksi ku olin erityisluokassa oppimisvaikeukseni takia. Mä halusin olla isossa luokassa, mut en pärjää. En pysty keskittyä jos on liikaa hälinää, tarviin joissain tehtävissä enemmän apua kuin muut. Olen hävennyt sitä et mulla on oppimisvaikeuksia, mutta iän myötä olen oppinut hyväksymään sen. Minä olen tällainen, en ketään muu.

Elin päivä kerrallaan ja rohkaistuin olla enemmän oma itseni, niinpä sain lopulta kivan läjän kavereita. Mä en jäänyt tuleen makamaan, lähdin koko kiusaamis tilanteesta pois. Uskottelin itselleni, että tulen saamaan kavereita. Koko kiusaaminen on vahvistanut mua, en ole enää heikko.

Tässäpä teille pieni pala purtavaksi niin sanotusti, toivon että tämä kirjoitus herättää ajatuksia. Älä häpeä minkälainen sä olet, jokainen on omalla tavallaan täydellinen!

FACEBOOK JA SYNNYTYS

Oon törmännyt niin moneen ihmiseen, joka raportoi facebookkiin (joko omalle seinälle tai ryhmään) ku on synnytys käynnistynyt. Mä en käsitä, miten jotkut pystyy ajatella facebookkia ku on hirveät supistukset päällä, ihan oikeesti.

Itsellä ku alkoi synnytys supistuksilla, nii mulla oli kyllä muut ajatukset mielessä ku se että pitää raportoida missä vaiheessa mennään. Enkä tarkoita tätä postausta pahalla, jos joku on tehnyt niin, en missään nimessä tarkoita ketään tällä. Tää aihe on vaan saanut mut hämilleen ja miettimään, että miten pystyy raportoida kavereilleen ku on synnytys käynnistynyt. Ymmärrän toki, jos makaa pitkät päivät osastolla jotta synnytys käynnistyis tai jos pieni nyytti on tullut juuri maailmaan. Mut, miks ihmeessä pitää esimerkiksi supistuksien aikaa raportoida fb? Sitä en ymmärrä..

Nyt tulee se kuuluisa Äitylit-ryhmä esille. Siellähän kaikki kirjoittaa mitä vaan, kuten juuri siitä että raportoidaan synnytyksen aikana. Myönnän, olen itsekkin seuraillut muutaman äitylin synnytystä, onhan se jännittävää. Mut voin vaan kuvitella sen tilanteen ku joku makaa synnäril ja kirjoittelee fb, sit kätilö sanoo ''noniin pirkko, nyt olis aika ponnistaa'' nii sit tämä pirkko laittaa kännykän sivuun hetkeks ja sit ku saa huutavan vauvan rinnalle nii nappasee kuvaa ja laittaa fb vauvan pituudet ja painot kuvineen.

Eikö voi jättää se kännykkä sivuun, keskittyy kivuihin ja koko synnytyksen rumbaan? Kyllä myöhemminkin ehtii kertoa synnytyskertomuksen, vai mitä? Tuntuu et tää tapa alkaa olla aika yleistä, niinkuin alussa mainitsin että oon törmännyt moneen ihmiseen joka raportoi enkä tarkoita pelkästään äityleitä. Haluun vielä sanoa, en tähtää tällä tekstillä ketään enkä myöskään halua loukata ketään.

Mitkäs on teidän mielipiteet tästä aiheesta? :)

20 LUKIJAA RIKKI, ARVONTA KÄYNNISSÄ!

Ajattelin pitää pitkästä aikaa taas arvontaa, nyt ku on 20 lukijaa nii sen kunniaksi voisin pitää. Ja jos ottais tän arvonnan tavaks aina kun tulee tasaluku lukijoita, oisko hyvä idea? No mut nyt tän hetkiseen arvontaan!

Vain lukijat voivat osallistua!

Arvon kaksi voittajaa, molemmat voittajat saa 10e arvoisen lahjakortin Makuuniin!

Perustele, miksi juuri sinun pitäisi voittaa tämä lahjakortti ja minkälaisessa tunnelmissa ja seurassa aiot viettää leffa illan! :) Muista lisätä loppuun nimimerkki, mikäli olet anonyymina ja sähköposti jotta saan voittajiin yhteyttä! 

Arvontaan on aikaa, 8.9

Onnea arvontaan!

BLOGGAAJA TAPAAMINEN

Neea ja Heidi lapsineen tulivat meille viettämään nyyttäri päivää, ja tosiaan tavattiin ensimmäistä kertaa! :) Oli mukava päivä ja lapset selvästi viihtyi, vaikka ei ollut taaperolle leikkikaveria ainakaan oman ikäistä. :)

Tarjolla oli, pieniä suolakeksejä, hedelmiä, minipizzoi, croissantei, erilaisia keksejä, karkkii, limuu ja mehuu! Nellikin pääsi ensimmäistä kertaa leikkimään toisen vauvan kanssa, ja ei onneks tullut tappelua leluista ;) Myös Leevikin viihtyi mukavasti junaradan ja legojen parissa, vaikka olikin ainoo taapero täs porukassa.

Vauvat oli Leevin legoissa kiinni kokoajan tai sit piti istua Leevin tekemän junaradan päällä. Nelli oli myös Pyryn hiuksissa kiinni ja Pyry taas vaihteeks otti Nellin nenästä kiinni ja työnsi sormia suuhun. :D No, pääasia et muksuilla oli hauskaa! Ja myös meillä mammoilla tietenkin :)

OLYMPIASTADION

Huhhuh, oli aivan huikee meno! Mua vaan ärsytti seisoa siellä ihan takarivissä, (lue, olen aina tottunut olla edessä) en saanut sen takia niin hyviä kuvia ku odotin, enkä myöskään tajunnut lainata äidin pitkää objektiivia. Mutta, kaikesta huolimatta keikka oli onnistunut ja sää oli mainio, ei siis satanut! Lainaten Cheekin sanoja, ''Vaikee pukee sanoiks tätä tunnetta. Siksi kuva(t) puhukoon''. 

Cheekin lisäksi lavan valtasi Uniikki, Elastinen, JVG, Sanni, Erin, Katri Helena,Jukka Poika, Samuli Edelmann, Diandra, Jonne Aaron, Mikael Gabriel, Jussi69,Pete Parkkonen, Jasmin(e?) ja varmasti oli myös muitakin artisteja mutta en muista kaikkia. Myös näiden artistien lisäksi lavan valtasi mahtava orkisteri sekä Cheerleandingit. Ja tietenkin mahtavat ja huikeat valoshow't yms!

Jalat oli puuduksissa ja ääni poissa melkein, mut mitäpä pienistä. :) Me yövyttiin Helsingissä ja käytiin moikkaa meijän kavereita, oli kiva nähä niitäkin pitkästä aikaa! Myöhemmin käytiin Ikeassa, ja mukaan tarttui pari astiaa, viinilasit, kukka ja Nellin uus hyllykkö. Hyllykön voit katsoa tästä.

Kun oltiin menossa kentälle, niin bongattiin Putous ohjelmasta Jaakko Saariluoma. Kun kysyin yhteiskuvaa, niin hän ekana epäröi ja sanoi ''kuhan kaikki ei tuu pyytää multa yhteiskuvaa, niin olkoot menneeksi.''  Mutta, vielä lopuksi koostumus illan keikasta videolla jonka editoin ensimmäistä kertaa! Haluisitteko lisää video postauksia? Voisin tosissani alkaa tekemään, koska toi editointi on aika hauskaa puuhaa vaikka onkin välillä pitkästyttävää. :)

                         

A BEAUTIFUL BODY

Luin parin äiti bloggaajan blogia, ja heillä oli tällainen haaste joka on mulle ainakin tosi vaikea. Mietin pitkään, että uskallanko tarttua tähän sillä mä todella häpeän kroppaani!

                    


Melkein jokainen nainen, joka on synnyttänyt niin on epävarma vartalostaan koska raskaus/synnytys jättää rumat jäljet. Voin sen tunnustaa, että mun itsetunto on tosi huono raskauden jälkeen ja se johtuu ihan kropasta. Kyllä, liikunta tekee hyvää mut mua ei vaan yksinkertaisesti oo huvittanut vaikka teen niitä vaunulenkkejä mut ruokavalio pitäis muuttaa.

No mut, ei aleta kuitenkaan masentumaan! Ollaan me äidit iloisia siitä, että ollaan kannettu mahassamme pientä nyyttiä 9 kuukautta ja löllömaha vaan on pieni muistutus siitä mitä ollaan saatu. ;) Minäkin yritän pikku hiljaa tottua tähän nahkareppuun ja ajatella positiivisemmin!

Nyt kaikki mamat kuulolle, mä haastan teidät! Ottakaa kuvia masustanne, ja tehkää pieni tarina siihen liittyvää. Kommentoikaa jos otatte haasteen vastaan ja linkittäkää ihmeessä! :) Mun tarina oli tällainen, näin minä ajattelen.

MITEN SEURATA BLOGIA

Mietin, että olisi hyvä käydä läpi että missä voi seurata meitä. :)

Blogger, vain google käyttäjät voi klikata ''liity tähän sivustoon'' painiketta, eli jos sulta puuttuu google tili, niin rekisteröidy!

Bloglovin, klikkaa ''Following'' niin pystyt seuraa blogia.

Mammablogit, en tiedä miten tätä voi seurata kun ei ole painiketta. Mutta, siellä me kuitenkin ollaan!

Facebook, ''tykkää'' sivustosta, niin saat meidän kuulumiset fb-uutisiin.

Instagram, ''seuraa'' painikkeen avulla.

Ask.fm, ''seuraa'' painikkeen avulla. Siellä voit kysyä multa mitä tahansa, nimellä tai anona!

Youtube, ''tilaa'' painikkeen avulla, pääset seuraamaan meidän videoita! Olen ottanut tän youtuben hiljattain käyttöön kunnolla, siellä on vanhoja keikkavideoita mutta nyt alan tosissaan lataa postaus videoita tonne ja sit ku on ''tarpeeks'' videoita niin laitan tänne blogin sivuille sellasen filminauhan josta on helppoa seurata videoitani blogissa. :)

MINÄ JA HÄN

Yks ilta aloin miettimään, et en oo kertonut hirveesti itsestäni tai parisuhteestani. Joten, omistan täysin tämän postauksen mun ja miehen tarinalle. :) Ottakaa lukijat hyvä asento, sillä voi olla että tästä tulee pitkä tarina!

Minä ja mieheni tavattiin Järvenpään ammattikoululla, mieheni on siis kotoisin Helsingistä. Me molemmat asuttiin asuntolassa, tosin eri talossa mut talot olivat peräkkäin joten pystyi hyvin vilkuilla ikkunasta. ;) Vuonna 2011 oltiin vain ja ainoastaan tuttuja, ei siis hirveesti hengailtu toistemme kanssa, vaihdettiin tyylii pari sanaa. Pikku hiljaa Makke alkoi liittymään porukkaan mukaan, ja tutustuttiin enemmän toisiimme mutta kaveri mielessä. 

Eräänä iltana ku poltettiin tupakkaa ison porukan kanssa, nii Makke piirsi viivan jalalla hiekkaan ja sanoi, ''tässä menee mun sinkkuuden raja''. No, minäpä sitten ylitin tämän viivan ja oltiin yhtäkkiä nenät vastakkain. Enkä tosiaan tiedä miksi sen ylitin, mulla ei käynyt mielessäkään mut jalat vaan päätti sen ylittää.

Sen jälkeen meidän välit lämpeni ja taidettiin ihastua toisiimme mut kumpikaan ei uskaltanut tehdä aloitetta. Varmaan siksi, koska molemmat mietti tätä ikähaarukkaa. Me kuitenkin  käytiin ''teffeillä', kateltiin leffoja, kierreltiin kaupoilla ja pyörittiin kahviloissa sekä syömässä. Jos ei jaksettu lähteä kaupungille, nii poltettiin vaa tupakkaa ja toisessa kädessä oli kahvikuppi.

Aina kun koitti viikonloppu, niin Makke kysyi multa ''jäätkö asuntolaan''. Vaikka olin suunnitellut lähteväni kotiin, nii päätin silti jäädä Järvenpäähän sen takia koska Makkeki jäi. Viikonloput meni aina niin nopeasti Makken kanssa, hänen seurassa ei ollut koskaan tylsää. Nyt kun loppujenlopuks alkaa miettimään, nii me ei koskaan tehty mitään järkevää yhdessä. :D Hah.

Myöhemmin alettiin rikkomaan asuntolan sääntöjä, yövyttiin toistemme huoneessa vaikka ei olis saanut. Muistan sen aina, ku Makke kiipesi tikapuita pitkin parvekkeelle ja hiippailtiin mun huoneeseen jotta ei jäätäis kiinni. Noh, nää meijän salareissut tuli sit asuntola ohjaajien tietoon ja jouduttiin monesti puhutteluun. Siitä huolimatta yövyttiin yhdessä, mitkään puhuttelut ei meitä pysäyttänyt ja onneksi myös ohjaajatkin sen tajusi ja antoivat periks. ;) 

Seurusteltiin 4 kuukautta ja sitten plussasin. Ja ei, ei ollut vahinko. Ihan tietoisesti tuli tämä vauveliini, ja vaikka oltiinkin ekana molemmat suu ammoillaan nii lopulta oltiin onnellisia raskaudesta. Ehdin käymään kouluni loppuun, mutta Makkella jäi vielä kesken. 2012 kesällä alkoi sitten muutto järjestelyt, ja Makke suostui onneks muuttaa mun kotikaupunkiin. 

Kohta yhdessä oltu 2 vuotta, siihen on mahtunut paljon itkua, naurua, suruja ja iloja. Suoraan sanoen, meillä on ollut todella paljon ylämäkiä ja vaikeita sellaisia, mutta niistä ollaan selvitty. Meijän side on vahva, ja olen varma että vaikka on tosi paljon ollut riitoja nii pysytään yhdessä. Mä en tästä miehestä hevillä luovu <3