sunnuntai 3. elokuuta 2014

ASUNTOA MÄ METSÄSTÄN JA TAHDON SUUREN

Ollaan pitkään haaveiltu Makken kanssa, että muutettais Lohjalle. Täällä maaseudulla loppuu kävelytiet kesken, mestat loppuu kesken ja meijän ihana kyläkauppa helkkarin kallis sekä kaikki on monen kilsan päässä. Ei, meillä ei ole autoa joten ei päästä tuppukylästä minnekkään.. Onhan meillä kuitenkin ollut äiti auto lainassa tarvittaessa, kiitos siitä. Mutta, vaikka olisikin auto niin me jokatapauksessa halutaan muuttaa Lohjalle.

Joten, olen metsästänyt meille asuntoa. Kaupungille on laitettu hakemus, ja vaikuttaa taas siltä et joudutaan venaa yli puolvuotta isompaa asuntoa. Tänään käytiin katsomas yhtä kolmiota, mutta siinä olikin niin paljon miinusta. Se kämppä sijaitsi ihanassa ympäristössä, jossa olen viettänyt lapsuuteni. Se oli pieni kerrostalo ja päiväkoti tien toisella puolella, ja ala-aste mäen alapuolella. Eli kaikki todella lähellä!

Mutta, se itse kerrostalo puhumattakaan asunnosta. Asunto on 70 neliöinen kolmio, ei parveketta ja ei kunnon keittiötä. Olohuone pieni, mutta kaks makkaria ovat taas isoja.Veski oli kivan pieni ja siro, mut ei kuitenkaa pesukone mahdu vessaan eli pesukoneen ois pitänyt tunkea kaappiin. Muutenkin ei meijän iso kulmasohva ja sun muut tavarat ois millään mahtuneet siihen kämppää ilman et tulee ahdasta.

Kerrostalo oli vanha, mikä oli mulle taas plussaa ku rakastan vanhoja taloja! Mutta, se alakerta... Siellä on uima-allas mutta ei käytössä. Siel oli myös oleskeluhuone ja takkahuone missä voi vapaasti grillata makkaraa ja pitää vaikka partyt (kuhan pyytää muut asukkaat mukaan, näin meitä neuvottiin heti ensikättelyssä). Siel oli myös yhteinen pesutupa, sekä sauna niin ja yhteinen parveke.

Meille myös tehtiin selväksi, että täällä jaetaan niin sanotusti kotitöitä. Jokainen naapurin täytyy imuroida sekä pestälattiat rappukäytävällä sekä yhteisissä tiloissa. Myös yhdessä kunnostetaan pihaa, ja tehdään lumityöt ja jos lämmittää itse saunaa nii pitää mennä koputtelee naapureiden ovia että sauna olisi lämmin. Myös meille valitettiin ku pari uutta naapuria ei osallistu kotitöihin. Kun esittelykierros oli ohitse, niin meille oltiin jo antamassa avaimia kouraan. Otettiinko me sitä asuntoa? Ei otettu.

Mulle tuli sellainen asuntolamainen fiilis ku meille kerrottiin nipakalla äänellä että näin ja noin kuuluu tehdä. Kaikenlisäks talossa ei ole hissiä, joten meijän pitäs raahata vaunut lapsineen ylimpään kerrokseen asti, ja mun pitäis nukuttaa Nelliä yhteiselle parvekkeelle joka ei ole samassa kerroksessa.

Joten... Asuntometsästys jatkukoon! Jos joku tietäisi Lohjan alueelta vapaata kolmiota niin mulle saa vinkata! (Ei virkkalan, roution, mänttärin alueelta mieluusti).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti