keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pitkät 9 kuukautta

Ajattelin mennä ajassa vähän taaksepäin ja kertoa mun raskausajastani. Miten olen muuttunut raskauden myötä, miltä äitiys tuntuu, odotus jne.

ODOTUS

En muista odotuksesta hirveästi, joten tuskin tulee tästä pitkää kirjoitusta. 
Muistan vaan sen, että alussa mulla oli pahoinvointia ja hemoglobiini oli alhainen koko raskauden ajan. Mun mielialat heitteli ja olin todella väsynyt joka päivä. Kävin koulua vielä, ja opettaja kyseli joka päivä mun voinnista.. Huoh, se oli ärsyttävää. Tai no, olihan se kiva kun opettaja huolehti minusta ku olen kuitenkin nuori äiti mutta eihän sitä nyt joka päivä tarvitse kysellä. :D 

Noh, kuitenkin aika meni hitaasti.. Mitä enemmän vauva kasvoi masussa niin sitä enemmän odotin hänen tuloaan. Ihan loppu raskaudessa laitoin vauvalle valmiiksi kerta toisensa jälkeen. Vaikka tein mitä puuhaa niin tuntui etten saa aikaa kulumaan nopeammin. Niin ja tosiaan, luojan kiitos pahoinvoinnit vähenivät mutta väsymystä lisääntyi. 

Loppu raskaudessa pääsin Sammatin Syysviiruun töihin, keikkalaiseksi. Viihdyin siellä todella paljon, oli ihania asukkaita ja ihania työkavereita ja maailman paras pomo! Vaikka olin keikkalainen niin oli aika raskasta, juoksin ympäri taloa ison masun kanssa. Jalat huusivat hooosiannaaa ku pääsin kotio! Lopulta.. Luojan kiitos alkoi äitiysloma. <3 

MILTÄ TUNTUU OLLA ÄITI?

Pikkuinen syntyi vihdoinkin! En osannut kuvitella, että hän on todella minun ja minusta tulee äiti! Mitä ihmettä? Katsoin tyttäreäni silmiin ja hoin itselleni, että ''sinä olet todella minun..'' Äitiys on aivan mahtava asia mitä olen koskaan kokenut elämässäni. <3 Kyllä, suunnittelin nuorempana että hankin lapsen 25 vuotiaana ja olisin jo naimisssa ennen lapsen hankkimista. Mutta, en todellakaan kadu kun sain lapsen nuorena ja olen niin sanotusti teini äiti. Entä sitten jos olen teini äiti? Jos tämä tuntui minusta oikealta hetkeltä niin miksei? En 100% ole ainoa teini äiti tässä maailmassa. ;)

Maailman paras tunne on se, että kun heräät aamuisin ja otat pinnasängystä oman prinsessan. Ekana hän venyttelee ja haukottelee, kunnes avaa silmänsä ja katsoo omaa äitiä tarkasti kunnes tulee leveä hymy. Kun sanoo hänelle ''huomenta'' niin pikkuista alkaa naurattaa. Voiko parempaa tunnetta olla? - Ei voi. ;) 

OLENKO MUUTTUNUT?

Kyllä, kyllä olen. Olen huomannut, että olen kasvanut henkisesti enemmän aikuisemmaksi, myös oon oppinut enemmän arvostamaan omia vanhempiani. Nyt tiedän miltä äitiys tuntuu, ja tiedän että oma äitini on kokenut samoja juttuja niinkuin minäkin. Esim, raskauden odotus ja sen että saa oman rakkaan tytön ensimmäistä kertaa rinnalle. Se on ihmeellistä ku tajuaa myöhemmin enemmän, että omat vanhempani ovat vain ihmisiä ja haluavat vaan parasta omalle lapselle? Miks heille täytyy huutaa ja vittuilla suoraan sanoen? Nyt kun mietin, kyllä muakin satuttaisi jos oma tyttöni huutais mulle ja kertois kuinka paska äiti olen. 

Noh joo.. taisin karata aiheesta mutta mitäs pienistä =) Tosiaan, olen oppinut arvostamaan enemmän läheisiäni ja niinkuin tossa alussa mainitsinkin, että olen kasvanut henkisesti enemmän aikuisemmaksi. Tarkoitan sitä sillä, että ennen raskautta poltin tupakkaa ja dokasin tyylii joka viikonloppu ja huitelin siellä sun täällä. Nyt tosiaan, mua ei ees se enää kiinnosta olla peltikii tyyliin joka vklp, enkä kyllä pääsiskään. :D Hmmhh.. 

Jäikö teille kysymyksiä tästä postauksesta? Kysykää ihmeessä nii vastaillen parhaani mukaan! :) & tässä olis aivan ihana kipale! Oon jäänyt tähän biisiin koukkuun ja aina kun kuuntelen sitä nii mietin omaa tyttöäni. Kandee kuunnella ;) https://www.youtube.com/watch?v=IG67KRym5yA&list=FL56ZmB34_WcrYPsYAVEpnEw 

Mutta, nyt taidan vähän syödä ja painuu pehkuihin! Joten hyviä öitä!

PS. Postauksia tulee todella vähän, kun ei ole aikaa muuta kun öisin ja silloin en aina jaksa kirjoitella. Mut yritän parhaani!

PPS. Pitäkää blogia silmällä, sillä seuraava postaus on tytön ristiäiset!

PPPS. Tästä ''matkailu''blogista tulikin äiti blogi, joten blogi saa uuden nimen. Mutta minkä?
Hmm.. Ehdotelkaapas mulle joku uus nimi tälle blogille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti