keskiviikko 28. toukokuuta 2014

TOIVEPOSTAUS - RASKAUSAIKA

Olen muistaakseni ennenkin kirjoittanut raskausajastani, mutta voin kirjoittaa uudelleen. :)


En muista mikä rv..
Olin jo rv 2 viikolla, kun huomasin että olen raskaana. Mua alko yököttää tupakka, ja en itse pystynyt polttamaan, myös oli väsymystä ja aamupahoinvointia. Tottakai ne menkat oli myöhässä, joten hain mieheni kanssa raskaustestin ja mentiin lähimpään kahvilaan tekemään se. (en malttanut odottaa et päästäis asuntolaan) No plussahan sieltä sitten tuli! Samantien mentiin kauppaa ostamaan pikkuiselle valkoinen potkupuku jota ei koskaan käytetty itseasiassa. Olin pari päivää shokissa, siis hyvällä tavalla, enkä meinannu uskoa että meille tulee vauva!

Kerroin heti kavereille ja ne oli ihan hämmästyneitä, mutta loppujenlopuks iloisia ja alkoivat hössöttelemään! Sitten soitin äidilleni ja kerroin uutisen, äiti luuli et mä vitsailin.. Kunnes hän alkoi uskomaan ettei se ollutkaan vitsi. Iskän silmät pullistui päästä ja isoveli ei osannut sanoa mitään. Muu suku olivat ihan täpinöissään heti ku kuuli uutiset :) Ja kyllähän vanhemmat ja velikin tottuivat asiaan pikku hiljaa.

Kerroin myös opettajalle ja asuntola-ohjaajille. Ohjaajat olivat yllättyneitä, eivätkä sanoneet asiaan ihmeellisemmin, muutakun onnittelivat. Paitsi mun opettaja... Opettaja tunkeutui mun yksityiselämään, piti palopuheen mulle ja miehelleni vanhemmuudesta ja mitä se vauva tuo tullessaan. Opettaja sanoi mulle suoraan, ettei musta ole äidiksi koska olen niin nuori. Siis MITÄ HELVETTIÄ?! Opettajan kuuluu opettaa eikä ruveta äiti hahmoksi. Noh, opettajan ''huoli'' ei ollut hetkellistä, vaan jatkui siihen asti et koulut loppui. Se suoraansanoen piinasi mua jokaikinen päivä, joten päätin lintsailla. En jaksanut sitä enään.

Rv 36+jotain

Tää postaus taitaa mennä nyt lörpöttelyks, mutta joo. :D Muistaakseni mulla loppu pahoinvoinnit ku olin ylittänyt viikon 20, silloin oli (y). Mutta, eipä se mun olo helpottunut hirveästi.. Maha vaan kasvoi ja kasvoi.. Olin kuin kävelevä plussapallo!
Mulla oli turvotusta jaloissa ja sormissa, mun piti käyttää verkkareita tai legginsejä, kenkiä oli vaikea saada itse jalkaan. Myös varpaankynnet oli vaikea leikata, ja ehkä jo arvaatte että se sheivaaminenkin oli haastavaa. Olin siis suoraansanottuna kävelevä karvainen-plussapallo! :D

Mun teki mieli ekana suolakurkkuja, niitä pystyin syömään vaikka kuinka paljon kokonaisina. Sitten tuli omenapuusta otetut omenat, niitä pystyin syömään pussillisen kerralla. Pystyin syömään litran jäätelönkin kevyesti, ja tietenkin muut herkut ja roskaruuat! Noh, sitten mun himo siirtyi mandariineihin, niitä vetelin pussillisen kerralla ja niitä piti olla joka ilta. Joka ikinen ilta! Niin, ja vettä lukuunottamatta. Oon aina ollut huono juomaan vettä, mut raskausaikana sitä tuli juotuu yllättävän paljon. Join varmaan yli 2 litraa päivässä! Vesi oli parhaimmillaan silloin, ku oli huoneenlämmössä!

Loppu raskaudessa sitten vaan syöpöttelin, löhöilin ja nukuin. Tottakai valittelin kipuja mennen tullen ja kävin pissalla varmaan 5 minuutein välein, myös öisin! Ai että ku se oli ärsyttävää :D Tuntui että en ikinä saa pientä nyyttiä syliini, aika meni niiin hitaasti! Mitä enemmän se masu kasvoi nii sitä enemmän tuli tukala olo.

Rv 39+0

Klikkaa itsesi synnytyskertomukseeni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti