perjantai 28. marraskuuta 2014

AVAJAISET



Kun päästiin Lohjalle, niin ihmeteltiin miksi on niin paljon porukkaa tähän aikaan illasta. No ei mennyt kuin viisi minuuttia niin alkoi taivaalla räiskyä raketteja, olin niin fiiliksissä etten tajunnut kaivaa heti kameraa esiin laukusta. Ehdin ottaa vaan pari kuvaa ilotulitteista kunnes esitys loppui ja osa porukoista lähti kiertelemään kauppoja. Luntakin alkoi sataa juuri sopivalla hetkellä, tuli kieltämättä uus vuos fiilis. Myös kameran linssi kostui lumen hiutaleista.

Esityksen jälkeen mentiin meidän määränpäähän, eli sinne minne oltiin oikeesti matkalla. Sain kutsun Taikalinnan avajaisiin, sillä he muuttivat uusiin tiloihin. En ole ennen saanut bloggaajana kutsua minnekkään, niin olin tietenkin innoissani ja vähän jännitti mennä. Ekana me kierreltiin ja katseltiin heidän tuotteita, minä samalla räpsin kuvia ja jotkut kyllä katsoi vähän pitkään mua.






Jotkut teistä varmaan muistaakin, että tein vähän aikaan sitten Taikalinnan kanssa yhteistyötä ja pidin myös arvonnan siihen liittyen. Joten en ala nyt sen kummemmin kertomaan liikkeestä, mutta putiikki oli todella kiva ja mielestäni vähän kotoisa oloinen. Oli paljon katseltavaa, kun on niin paljon kaikkea ihanaa pienille lapsille!





Meille oli varattu ''takahuoneeseen'' pöytä ja he olivat laittaneet meille kahvikupit ja pullat valmiiksi pöytään. Myös tämä paikan omistaja tuli meille juttelemaan niitä näitä mikä oli mielestäni kiva, vaikutti todella mukavalta ja rennolta tyypiltä! Sain häneltä pienen lahjan, jossa oli lautasia, mukeja, servettejä ja tarroja.




- Veera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti