maanantai 23. maaliskuuta 2015

PÄIVÄKODIN LAPSET OVAT PIHALLA TAAS, NE TULIVAT LEIKKIMÄÄN

Täällä maalla ei oo suoraan sanoen Nellille leikkikavereita, naapurin lapset on jo niin isoja. Lohjallekkin on matkaa yli 30km eikä edes omisteta autoa, paitsi silloin tällöin saadaan kyllä auto lainaksi. Syksyllä käytiin Nellin kanssa muskarissa tässä meidän kylällä, harmi vaan että se loppui kokonaan.

Äitini joka on päiväkodissa töissä Lohjalla, saisi järkättyä Nellin samaan päiväkotiin missä äitikin on töissä mutta vaan pienten puolelle. Sovittiin, että Nelli olisi kaks kertaa viikossa siellä hoidossa jotta se saisi oman ikäistä leikki seuraa ja lisäks mä saan levättyä. Idea kuulosti hyvältä, mutta yön aikana mietin sitä uudelleen ja tulin toisiin ajatuksiin.

Mun päähän tuli tsiljoona kyssäriä. Entä jos Nelli ei jaksa valvoa aamu kuudesta siihen kahteentoist asti? Antaako ne lämmintä maitoa ennen päikkäreitä? Saako Nelli nukkuu rattaissa ulkona? Entä miten muut lapset ottavat Nellin vastaan? Mitä jos Nelli vetää samanlaiset show't ruokailusta kuten kotonakin?

Pelottaa, jännittää ja kova stressi. Kai nämä tunnetilat on ihan normaaleita kun esikoinen onkin muualla kuin vaan kotona. Nellihän on vasta vuoden ikäinen joka konttaa ja jokeltelee, ei syö täysin itsenäisesti itse. Miten noin pieni pärjää päiväkodissa? Muiden taaperoiden joukossa! Ei kai Nelli jää jalkoihin kun muut kävelee mut hän ei?

Olin peruuttamassa tätä koko päiväkoti juttua, äiti ehti jo järkätä Nellin pienten puolelle. Mun oli pakko vaan sulatella asiaa ja hyväksyä se tosi asia että mun tytär menee päiväkotiin. Sulattelun jälkeen täyttelin lomakkeita, ostin tossut ja nimikoin vaatteet. Mitä kaikkea sinne sitten tarvii? Ei mitään käryä.

Onneksi äiti kertoi mitä kaikkea laukkuun tulee, vaipatkin käytiin ostamaan sinne. Illan aikana ehdin monesti tarkistaa Nellin laukun että on varmasti kaikki mukana ja kaikki on niinkuin pitääkin. Seuraavaksi pitikin miettiä mitä laittaisi tytölle päälle ja miten laittaisi hiukset, isikin pesi Nellin hiukset edellis iltana.



Päiväkoti aamu koitti, sain onneksi tulla mukaan koko päiväksi. Hoitajat vaikutti todella mukavilta, ottivat meidät hyvin vastaan kuin myös lapsetkin. Nellin ympärille kertyi heti muutama tyttö, siinä ne tuijottelivat toisiaan ja nauroivat. Aika suloista! Olin helpottunut kun päiväkoti päivä lähti käyntiin paremmin kuin osasin kuvitellakkaan, tuntuu että nyt olisi iso taakka pudonnut harteilta.

Hoitajat antoivat Nellille unimaidon ja nukuttivat ulos. Vaikka Nelli heräs jo aamu kuudelta, niin jaksoi yllättävän hyvin valvoa kahteentoista asti, ruokailutkin meni tosi hyvin, mitä nyt pari kertaa muki lens lattialle. Sillä aikaa ku Nelli ja muut lapset nukkuivat päikkäreitä nii otin auton alle ja lähdin keskustaan syömään ja kiertelemään kauppoja.

Perjantaina ku Nelli meni uudestaan päiväkotiin, niin tällä kertaa vaan vein ja hain. Ei ollut moksiskaan kun olin tekemässä lähtöä, jäi innoissaan leikkimään kavereiden kanssa joten voin rauhallisin mielin jättää nyt pienokaisen sinne hoitajien hoiviin. Hain sitten tytön myöhemmin hoidosta, ihmeissään kyllä oli ku ilmestyin paikalle ja sitten ku kerroin että mennään kotiin nii Nelli heittäytyi lattialle ja hoki ei sanaa ja lähti karkuun.. Ei olisi halunut vielä lähteä, taisi olla niin kiva päivä onneks kuitenkin suostui lopulta lähtemään kotiin.

- Veera



6 kommenttia:

  1. Karjalohjalla on perhekerho.. menkää sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkö muka? Varmaan tarkoitit Sammattia, sinne ei päästä mitenkään ku bussitkin kulkee huonosti. :/

      Poista
    2. http://mllkarjalohja.blogspot.fi/p/toimintaamme-2012.html?m=1

      Virallinen nimi on näköjään perhekahvila :)

      Poista
    3. Okei, näköjään täälläkin järjestetään kaikenlaista toimintaa. Voisivat mainostaa paremmin kylälläisille tapahtumista. Mutta, meiltä toi jää väliin ku on just siihen aikaan ku Nelli nukkuu päikkäreitä :(

      Poista
    4. Karjalohjallakin on päiväkoti johon varmasti sopimalla saa lapsen kanssa yhdessä mennä esim. ulkoiluaikaan muiden lasten kanssa. Muutenkin siellä on hyvät hoitajat, että teillä olis myös mahdollista tehdä sopimus että laps on siellä pari kertaa viikossa esim. aamupäivän tai iltapäivän, pieniä aikoja kerrallaan.

      Poista
    5. Tiedän kyllä! :) pysytään nyt kuitenkin nykyisessä päiväkodissa.

      Poista