maanantai 18. toukokuuta 2015

MITÄ NELLI JO OSAA?

Vuosi on niin lyhyt aika mielestäni, ja on kyllä uskomatonta että pieni ihminen oppii vuoden sisällä hurjan paljon asioita. Osaa näyttää kieltään, osaa matkia, osaa sotkea mutta myös siivotakkin. On myös kova halu oppia asioita, haluaa liittyä kahvi pöytään ja jos nauretaan niin hänkin nauraa, haluaa osallistua kotitöihin. Luonnetta on tullut esille, Nelli taitaa omistaa äitinsä ja mumminsa sekä enonsa itsepäisyyden mutta osaa olla lempeä ja empaattinen sekä rauhallinen ja tottelevainen. Ei tarvitse sanoa kuin yhden kerran, että ''näihin kynttilöihin ei saa koskea'' niin myös tottelee ja jättää tuikut rauhaan. Tietenkin, kun Nelli on taapero ja haluaa kokeilla rajojaan sekä koetella meidän hermoja niin heittelee lelujansa, joka on muuten nyt huomattavasti vähentynyt.

Mutta näiden lisäksi Nelli on oppinut kävelemään, konttaa vielä mutta pari askelta ottaa joka päivä. Kävely vaatii paljon keskittymistä ja tasapainoa, voisin veikata että kesällä konttaaminen on jäänyt unholaan. Tuen kanssa kävellään jatkuvasti, aina kun neiti haluaa niin kävellään yhdessä. Nelli ymmärtää puhetta tosi hyvin vaikka ei osaa itse puhua, pari hassua sanaa tulee suusta ja monta viikkoa Nelli on kuluttanut melkein puhki sitä Ei - sanaa ja se sana tulee välillä hauskoissa tilanteissa. Kuten, ''Ootko Nelli jo iso tyttö?'', ''Ei'', ''Puetaan Nelli päälle ja lähdetään mummilaan'', ''Ei'', ''Teittekö isin kanssa hiekkakakkuja puistossa?'' Nelli nyökkää päätään ja hetken päästä sanoo ''Ei''. Ton kuuluisan sanan jälkeen yritetään sanoa pupu, aina kun näkee esim. lastenohjelmissa Petteri Kaniinin ohjelman niin Nelli osoittaa telkkaria ja sanoo ''pup'', myös osoittaa hänen valtavaa pehmolelua joka on tottakai pupu, nii hän kaappaa sen syliin ja sanoo ''pup''.  Koiraakin osaa sanoa tai siis hauvaa, mummilla ja ukilla on Hukka-hauva ja Nelli tottakai syöttää sille salaa ruokaa pöydästä koska tietää ettei hauvalle saa antaa ruokaa. Aina kun Nelli näkee Hukan tai telkkarissa hauvoja niin osoittaa sormella ja sanoo ''hau''.




Aina kun joku lähtee, Nelli lähtee tai joku tulee niin hän vilkuttaa ja kasvoilla leveä hymy. Myös jos joku tervehtii, niin Nelli on heti vilkuttamassa, se ei katso aikaa eikä paikkaa kun neiti vilkuttaa. Jos lähdetään esimerkiksi kaupasta niin hän vilkuttaa myyjälle, jos joku lapsi haetaan päiväkodista kotiin niin tämä neiti on heti vilkuttamassa. Myös ohinkulkijoille vilkutetaan ahkerasti, siitä ollaan saatu kivaa palautetta. Onhan se meille vanhemmille aika kiva kuulla, kun tuntematon tulee kehumaan meidän tyttöä ja miten hän ihanasti vilkuttaa taikka hymyilee. Jotkut kyselevät, että onko just nukkunu päikkärit kun on noin iloinen, me aina sanotaan että hän on aina ilopilleri. Sen takia meidän ilopilleri sai toisekseen nimeks Ilona.

Syöminenkin on ollut meille aikamoinen ongelma, milloin mitäkin aina ollut syömisessä. Minkäänlainen liha ei kelpaa, ei suostuta syömään ja kun annetaan itse syödä niin aletaan leikkimään ruualla. Päiväkodin jälkeen ruokailu on sujunut ihmeen hyvin, paremmin kuin ikinä osaisin edes kuvitellakkaan, ei tarvitse soseuttaa sauvasekottimella ja syöttää sillä riittää et muussaa vähän haarukalla ja antaa tytölle haarukka käteen. Pakko myöntää, että kannatti loppujen lopuks laittaa Nelli näin pienenä sinne PK, siitä on ollut iso apu.



Pottailussa ei oo ollut ainakaan vielä minkäänlaista ongelmaa, Nelli menee mielellään istumaan potalle kuhan on jonkinlaista viihdykettä. Käytetään neitiä monta kertaa päivässä potalla, ja aina tulee pissat taikka kakat, välillä Nelli saattaa taputtaa kun huomaa itse että pottaan on tullut tarpeet. Muutaman kerran on jopa ollut ihan kuiva vaippa, se on hyvä juttu sillä tiedetään että Nelli alkaa oppii kuivaksi. Sitten ku Nelli vielä oppisi kertomaan milloin on vessahätä nii se helpottaa paljon tätä kuivaksi harjoittelua.

Nelli rakastaa musiikkia, se on niin musikaalinen. Aina kun hän kuulee, että tulee biisi, riittää myös ohjelmien tunnaritkin niin tää neiti alkaa keinuttamaan itseään ja hyräilemään mukana. Osaa soittaa yllättävän hyvin rumpujakin, mummilla ja ukilla on sähkörumput ja sinne Nelli haluaa aina mennä. Ottaa molemmat kapulat kätösiinsä ja alkaa paukuttamaan niitä yhtäaikaa, myös piano ja kitarakin on ihan kivoja mutta kyllä ne rummut taitaa viedä voiton. Musiikin lisäksi pallon heittäminen on aika kova sana, jos löytyy pallo lelulaatikosta tai jokin muu pyöreä esine nii se syötetään jollekkin ihmiselle ja odottaa että hänelle heitetään se pallo takaisin. Meillä ei oo oikein palloja, mutta koripallo löytyi kaapin pohjalta ja sillä Nelli tykkää pomputella sitä palloa jollekkin. Näiden lisäksi se ulkoilu on riemukasta tietenkin,  vähän pienempänä se keinu oli ihan ehdoton ykkönen mutta nyt tänä kesänä taitaa hiekkalaatikko ohittaa keinumisen. Osaa laittaa hienosti hiekkaa ämpäriin, ja taputtaa sitä lapiolla että tulisi hiekkakakku, sitten ku hiekkakakku on valmis nii rikotaan ja tehdään sama juttu uudestaan.


Ennen joutui nukuttaa Nelliä, jopa piti käydä kolme kuukautta unikoulua. Nyt ku on vähän isompi, nii kelpaa kun annetaan unimaitoa sängyssä, peitellään, sanotaan hyvää yötä ja kävellään huoneesta ulos. Nelli hetken aikaa juttelee itsekseen siellä kunnes nukahtaa. Ei siis tarvitse enää silitellä uneen tai käyttää mobilelaitetta kuhan on ne kolme tärkeetä asiaa sängyssä, eli unimaito, uninalle ja tutti.

Ruumiinosia ollaan vähän jo käyty läpi, välillä ihmetellään korvia tai varpaita. Jos hiuksia pestään shampoolla nii aina pitää kokeilla päätään ja ihmetellä että mitä tököttiä laitettiin ja onko varmasti ne hiukset edelleen tallella. Välillä venytetään omaa paitaa ja kurkistetaan sisälle, että onko se napa tallella. Jos kysyy Nelliltä, että missä on napa niin hän osaa näyttää missä kohtaa se on ja yrittää selvästi sanoa napa mutta ei ihan tuu suusta ulos.


- Veera

17 kommenttia:

  1. Onko nelli keskonen? Meillä samanikäinen tyttö. Kävelemään oppi vasta 1v 3kk ja syömään itse 1v 1kk mutta muuten kaikki mainitsemasi on osattu jo alle vuoden ikäisestä ja selkeitä sanojakin tulee 70 :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut ja papukaijan merkki tytöllesi siitä et on kehittynyt aikaisemmin! Nelli ei ole keskonen, ja lapset kehittyy omaan tahtiin. Jotkut aikaisemmin ja jotkut myöhemmin :)

      Poista
    2. Nelli tuntuu silti kehittyvän todella hitaasti. Onko asiaa seurattu mitenkään?

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Tajusitko, että mun onnittelut olivat vaan sarkasmia? Nelli syntyi kolme päivää ennen laskettua joten ei voi olla keskonen, eikä ole erityislapsikaan. Pitäisikö sun mennä johonkin aivojen seurantaan, ku tuntuu etteivät ne ole ihan kartalla?

      Poista
    5. Siis anteeks nyt vaan Ano, kuka sitten lienetkin... Lapset kehittyy ihan omaan tahtiin, ei kaikki kehity samaan aikaan, ei kukaan ala puhumaan samaan aikaan, kaikki lapset on yksilöllisiä. Nelli on aivan mahtava pikku-rinsessa. Ihan normaalisti Nelli kasvaa ja oppii asioita... :) Pitäisköhän sun nyt vähän rajottaa tota kielenkäyttöä?
      Anteeks Veera avautuminen! <3 pus.

      Poista
    6. Ootko anonyymi ihan sairas päästäs! Mulla on yli 1 vuotias tytär ja hän ei osaa vielä kävellä. Jokainen lapsi on niin yksilöllinen ja kehitykset tapahtuu omia aikojaan. Miten sä kehtaat tulla kerskumaan "mitä kaikkea sun lapses on saavuttanu". Täytyykö heti alkaa kilpailemaan kummalla on parempi lapsi? Hakeudu hoitoon! Veeran lapsi on täydellinen juuri sellaisena kuin on jossa sulla ei oo varaa tulla arvostelee!

      Älä välitä veera tuommosista mielenvikasista kukkahattutädeistä. Näyttävästi on kateellinen sulle ja siitä mitä sulla on. <3

      Tämä oli minun mielipiteeni ja mulle on yhdentekevää ottiko ano tästä itteensä. Kannattais hänen itse miettiä mitä kirjottelee!

      Terveisin Ninnzle

      Poista
  2. Kai on silti asiallista että voi olla huolissaan kun selkeästi tyttö tulee jäljessä kehityksessä, ikää tulee tytölle kuitenkin seuraavaksi 2 vuotta. Tottakai jokainen kehittyy eritahtiin, mutta joukossa on myös niitä jotka jostain syystä kehittyy huomattavasti hitaammin. En ole mikään noista aikaisemmista anoista, ja tämä on minun mielipiteeni ja minulle on aivan yhdentekevää kuka ottaa nokkiinsa siitä että joku voi olla huolissaan toisen kehityksestä. Itse äitinä sitä ei välttämättä ota huomioon.
    Enkä myöskään ymmärrä miksi Veera myös tulistuu niin kovin, koska kukaan ei ole haukkunut häntä tai lasta. Toisinkuin te muut jotka alatte heti haukkumaan mielenvikaisiksi yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mitään syytä olla huolissaan! Eikä mun tytär ole mitenkään jäljessä kehityksestä, miten joku kehtaa ees tuollaista sanoa?! Ja kyllä mulla on ihan syy tulistua, koska toi on järkyttävää että tullaan heittämään tollasta paskaa anona. Te kaks anot, hävetkää.

      Poista
  3. Lapset kehittyy omalla ajallaan. sairasta huomion hakemista äideiltä. Kukaan ei halua äitiä kaverikseen joka katsoo toisten lasta halveksuen. T kehitysvammaisten psykologi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Oon samaa mieltä :)

      Poista
    2. Kehitysvammaisten psykologi haukkuu äitien huomion hakemista sairaaksi? Nyt on jollain vähän väärä työ :D

      Poista
    3. Ja eräille ei sovi äitiys, ku verrataan lapsia keskenään.

      Poista
  4. Luetun ymmärtäminen tahallisesti väärin.?!
    Yksityiselämän utelu mitä blogissa ei lue on häirintää ja identiteetin kunnianloukkaus.
    Poliisi selvittää asiaa. Toimestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole äiti vaan täysin lapseton ja silti mietin että mitä helvettiä. Eli nyt jonkun alan työntekijää on loukattu kun hänelle huomautettiin toisten sairaaksi haukkumisesta? Ja poliisi selvittää asiaa varmaan sitten kummankin osapuolen kannalta? Toinen kutsuu sairaaksi ja toinen kehottaa miettimään ammatinvalintaa uudestaan. Missä tässä oli yksityiselämän häirintä ja kunnianloukkaus. Enemmän kunniaa loukkaa tuo sairaaksi nimittely :) Kyllä nyt meni niin överiksi tää homma ettei Veerankaan varmaan kaikkia kommentteja kannata julkaista.

      Poista
    2. Överiks meni tosiaan. Taidan laittaa eston anoille, eli tästä lähtien pystyy kommentoida nimellä! En halua tällaisia tilanteita enää, varsinkaan niitä jotka menee melkein kaikilta kommentoijilta överiks.

      Poista