Itse en aluksi uskonut, että miten raskasta se odottaminen on ja ylipäätään äitiys. Oon iloinen, että mun suku ja muutama kaveri seisoo rinnallani vaikka musta tuli nuorena äiti. He ovat valmiina auttamaan missä asiassa tahansa, myös saan hyviä neuvoja äitiyteen ja lapsen hoitamiseen. Onhan Nelli kuitenkin eka lapsi, niin kaikki on uutta.
Ennen en arvostanut neuvoja tai auttamista, en ainakaan niin paljon kuin nyt. Se varmaan on johtunut mun itsepäisyydestä, mutta onneksi se itsepäisyys on alkanut ''katomaan'' mun luonteesta, vaikka välillä se itsepäisyys ilmenee joissain asioissa.
Vaikka mulla on iso suku, niin ei kaikki pidä yhteyttä minuun tai eivät edes onnittele siitä että olen saanut lapsen. Hyvä että edes minulle tärkeimmät sukulaiset on tukena ja kyselevät kuulumisia, vaikka on välimatkaa. Myös kaverit on kadonnut ympäriltäni, ennen raskautta mulla oli paljon kavereita mutta nyt se iso joukko on muuttunut pieneksi.
Tukiverkosto on tärkeä myös lapselle, se tekee hyvää välillä että lapsi pääsee esim. isovanhempien luo yökylään. Onhan se ihan kivaa vaihtelua, ettei aina tarvitse olla äidin ja isin kanssa, vai mitä? Ainakin meidän Nelli tykkää ihan hirveesti että pääsee isovanhempiensa luokse. Ja sen myös huomaa, että miten tärkeitä he ovat jo Nellille.
Onko teillä pysynyt tukiverkosto kasassa?
- Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti