Pysähdyin ajattelemaan tätä koko vuotta, kaikkea sitä mitä ollaan ehditty kokemaan Nellin kanssa ja näkemään sitä mitä hän on oppinut. Hurjan paljon uusia asioita, niin kovassa vauhdissa ettei edes omat vanhemmatkaan sitä ymmärrä tai ylipäätään pysy perässä. Ja tyttö se vaan venyy ja paukkuu ja oppii vielä vähän lisää asioita.
Välillä kadullakin kattelen pieniä koululaisia jotka kantavat reippaana reppua selässä ja kävelevät yksin tai porukassa kotiin. Kohtahan munkin ipana kantaa sitä reppua selässään ja istuu koulunpenkillä, herramunjee. En saisi vielä ajatella tälläistä, muuten tulee kylmät väreet sillä onhan haikeeta ku oma tytär vaan kasvaa ja saa joka vuos ikää lisää.
Nytkin selvisi mistä johtui ne Nellin raivarit syömisestä. Siitä, että neiti halusi istua tavallisella keittiönpenkillä ja syödä itse! Joo, ja ei saanut auttaa, ei sitten tippaakaan. Mä tottakai haikeena katsoin vierestä tyttöä, vedet melkein silmissä. Hän näytti jotenkin niin isolta tytöltä, ihan kuin olisi kolme vuotias vaikka todellisuudessa on vuoden ikäinen.
Nelli jo melkein käveleekin, yks päivä otti pari askelta kunnes tajusi etten pidä kiinni nii heti piti mennä istumaan. Monet kerrat päivässä kävellään tuen kanssa, jopa halutaan juosta ku on niin hauskaa. Myös seiniä pitkin kävellään, ja joskus keittiön tuoliki saa kyytiä nimittäin Nelli saattaa kuljettaa niitä olohuoneeseen asti. Tiskikoneen stop nappia painetaan juuri silloin ku se pyörii, mikroa säädellään ja myös hellan nappeja. Miten noin pieni ihminen oppii kaikenmaailman temput? Ihmeellistä.
Kyllähän sitä toivois ja haluisi, ettei oma pikku muru kasvaisi isoksi. Kyllä mulle kelpaisi, että Nelli pysyis aina pienenä vauvana joka vaan loikoilee sylissä ja kattelee maailman menoa silmät kierossa. Hamuilee ruokaa ja jokeltelee, saisi tuoksutella sitä vauvan hajua sekä pukea pienet vaatteet päälle. Kunpa vois pysähtää ajan tiettyyn kohtaan tai kelata taaksepäin, tekisin sen aivan varmasti.
Mutta onhan tässä taapero elämässä myös hyvät puolet. Näkee miten lapsi kasvaa ja kehittyy, pääsee opettamaan leipomista ja kotitöitä sekä unohtamatta niitä kampauksia mitä saa sitten tehdä! Lyön vetoa, että mummi on enemmän Nellin hiuksissa kiinni ku minä. Sillä itse en pienenä sietänyt yhtään rusetteja tai pantoja, en tykännyt minkäänlaisista kampauksista. Toisin kun Nelli rakastaa sitä, että joku laittaa hänen hiuksensa. Jopa pelkkä harjaus saa Nellin hymyilemään leveästi, ja itsekkin harjaa välillä hiuksensa.
Ainakin mulla on pieni siivousapulainen, sillä neitokainen tykkää siivota. Tuo kaikenmaailman roskat meille ja me kiikutetaan roskiin, myös auttaa mua pyykeissä. Nelli antaa mulle pyykkikorista vaatteen ja mä laitan pesukoneeseen, myös välillä kerää omat lelut laatikkoihin ja hetken päästä tietenkin kaataa ne. Että vaikka osaa siivota, nii osaa myös sotkea. Sitten jos imuroidaan nii tullaan innoissaan perässä ja pidetään johdosta kiinni, ettei vaan karkaa minnekkään. Silloin ku tehdään kotiöitä, nii ei kiinnosta yhtään lelut.
Onko teillä pieniä siivousapulaisia? Tai ikävä vauva aikaa?
- Veera
