BLOGGAAMINEN ON MINULLE KUIN TERAPIAA (arvonnan voittaja selvillä)

Bloggaus on minulle todella tärkeä juttu. Täällä voin ilmaista itseäni, ja jakaa tunnetilojani. Bloggaaminen on minulle kuin terapiaa, niinkuin otsikossa lukee. Saan purkaa tänne ajatuksiani, pääsen omaan maailmaani niin sanotusti.

Tällä hetkellä, koen että mun stressitaso on korkea. Olen stressaaja tyyppiä, otan pienistäkin asioista hirveen stressin, kuten Nellin tulevista synttäreistä. Synttäreiden lisäksi stressaan meidän raha-asioita, siitä en nyt sen enempää avaudu. Mutta sen verran voin sanoa, että me kyllä pysytään ruuassa. On vaan pari juttua, mitä pitäisi hoitaa pois alta.

Kolmas asia, mistä stressaan on autokoulu. Minulla on syventävä vaihde edessä, ja mua suoraan sanoen pelottaa ja ahdistaa. Tekisi mieli vaan heittää kortti hyllylle, ja olla menemättä autokouluun. Mutta en tee sitä, sillä tiedän että jos heitän kortin hyllylle niin tulen katumaan sitä jossain vaiheessa. Mun on otettava niskasta kiinni, hypätä auton rattiin ja sanoa itselleni, ''Veera, sä kyllä osaat ajaat. Sä kyllä luotat itseesi.'' Eräs henkilö nimeltä mainitsematon, on saanut minut epävarmaksi kuskiksi.

Lainaten äitini sanoja, ''blogistasi saa vaikutelman, että elämäsi olisi ruusuilla tanssimista vaikka todellisuudessa se ei ole sitä pelkästään.'' Pahoitteluni jos te muut olette saaneet myös sellaisen vaikutelman. Olen halunut pitää blogiani positiivisena ja jättää ikävät jutut tämän ulkopuolelle. Minun on tehnyt mieli monesti tuoda tänne välillä negatiivisia asioita elämästäni, en vain ole kehdannut. Mutta, tämä postaus saa olla pieni ''näyttöpala'' siitä, ettei minun elämäni todellakaan ole ruusuilla tanssimista.

En halua jatkossakaan purkaa minun ristiriitaisia tunteita tänne, niinkuin sanoin aiemmin. Haluan, että blogini on positiivinen ja pysyy sellaisenaan. Toki stressin purkauksia tänne saattaa tulla, mutta todella harvoin. Olen kuullut monen ihmisen suusta, että ne blogit on ''parhaimmat'' jossa käsitellään myös ne negatiiviset asiat. Kieltämättä, itsekkin olen samaa mieltä ja tykkään myös lukea sellaisia blogeja joilla ei mene aina niin putkeen, mutta en koe että blogiini tarvitsee tuoda negatiivisia asioita elämästäni.

Mitä te olette mieltä tästä postauksesta?

- Veera
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Kiitos kaikille osallistuneille arvontaan, ja tervetuloa jatkossakin seuraamaan meidän perheen arkea!
Yhteensä 16 osallistui tähän, ja suoritin arvonnan niin että mietin mielessäni jonkun numeron ja laskin keneen osui numero 10.

Kommentoija numero 10, on Hippu@outlook.com paljon onnea voittajalle! Kurkaa sähköpostia, olen ottanut sinuun yhteyttä! :)

PALAUTUMINEN SYNNYTYKSESTÄ

3 viikkoa enää niin tulee vuosi täyteen siitä kun oon synnyttänyt, minulla kesti parantua siitä 1-2kk sillä sain 7 seitsemää syvää tikkiä. Olin myös varma ettei tämä kaunis etureppu koskaan tuu häviämään raskausarpineen. Olin valmistautunut henkisesti, että en tuu laittamaan enään bikineitä päälle ja tulen kantamaan etureppua koko elämäni. Etureppuhan on vain pieni muistutus siitä, että olen saanut pienen ihanuuden elämääni. Pieni ihanuus, joka on vain jättänyt pari muistoa kroppaani raskaudesta.

Kuva otettu 3kk synnytyksen jälkeen¨

Nyt tämä kaunis etureppu on alkanut pienentymään. Mikä on mielestäni ihme, sillä oon vaan löhöillyt sohvalla ja mässäily. No okei, kuukauden ajan kävin juoksulenkillä ja salilla mutta ei noin lyhyessä ajassa voi vaikuttaa kroppaani mitenkää. Alan pikku hiljaa olla tyytyväinen, sillä raskausarvet on komeesti haalistuneet ja kroppa alkaa palautumaan, vihdoinkin. Monet äidit sanoo, että imetys karistaa kiloja. Minulla ei tapahtunut niin, mulla pysyi kilot hyvin kropassa, niinkuin vieläkin. Joudun tosiaan tekemään töitä, jotta saan kroppani kuosiin.. Monet dietti yritykset on epäonnistuneet mutta nyt Tammikuussa alan rääkätä itseäni. En anna periks! 

Kuva otettu 11kk synnytyksen jälkeen

Kun kattoo näitä kuvia, niin oon aika yllättynyt, että oon aika hyvin palautunut alle vuodessa synnytyksestä. Nää kuvat tuo mulle inspistä siihen urheiluun, ja itsetuntokin parani ainakin sen verran et uskallan taas katsoa itseäni peilistä! Vielä kuukauden annan sokerihiiren viedä mua, ja sitten sen jälkeen laitan sokerihiiren lukkojen taakse ja toivottavasti en avaa lukkoa vähään aikaa!

PS. Nyt haastan muutkin synnyttäneet mammat kirjoittamaan miten on palautunut synnytyksestä, onko palautunut itsestään vai onko tarvinnut tehdä töitä sen eteen? Kauan on mennyt aikaa, että on saanut kroppansa niin sanotusti takaisin?

- Veera

PINKIN ASUSTEIN KOHTI TALVEA (arvonta)

-Postaus on toteutettu yhteistyössä Taikalinnan kanssa-

Heippa!

Mulla on taas tietokone rikki, tällä kertaa se ei käynnistä windows ja korjaamiseen menee aikaa. Onneks kuitenkin sain äidiltäni läppärin lainaks, olisin muuten ihan pulassa bloggauksen kanssa! Mutta nyt tähän aiheeseen..

Lohjalla oli ensilumi, joka suli yön aikana pois mikä oli harmillista nimittäin ehdin innostua liikaa siitä ensilumesta. Olin jo etsimässä neidille valmiiksi pulkkamäkeä ja suunnittelin kauppareissuja pulkan kanssa, myös innostuin ottamaan kesäkengät sekä kesätakit huivineen pois eteisen kaapista ja niiden tilalle tuli talvivaatteet!

Kun siivosin niin huomasin, ettei Nellillä ole yhtään talvipipoa niiden puuttuvien talvikenkien lisäksi. Oli ehkä korkea aika alkaa pyydystämään talvipipoa, nimittäin sitä neiti tarvitsee eniten tällä hetkellä. Kenkien osto voi odottaa, sillä Nelli käyttää töppösiä mitkä on muuten hirmu kätevät ja lämpivät!

Hetken aikaa kun googlettelin, niin löysin ehkä maailman söpöimmän pipon mikä sopii tosi hyvin talvivaatteiden kanssa! Typykkä on pitänyt pari päivää uutta pipoa päässä kun ollaan ulkoiltu, ja ihastuneita katseita ollaan saatu vastaantulijoilta. Kieltämättä, pipo sopii Nellille kuin nenä päähän!

Aika pinkkiä, eikö? Meidän piti hypätä lumen sekaan ottamaan kuvia mutta sitten kävikin niin ettei ollut enää lunta mihin oisi voinut hypätä. Ei sit ollut hirveesti fiiliksiä lähtee ulos kuvailemaan, kun siellä oli muutenkin märkää. Mutta, pitäs pidätte pinkistä talvivaatteista? Entäpä piposta? Jos ihastuit pipoon, niin jatka lukemista miten sinä voit voittaa lapsellesi ihanan eläinpipon!

Arvonnassa on 3 arpaa, valitse sinulle sopiva arpa ja ilmoita monellako arvalla olet mukana. Arvontaan on aikaa viikko, eli 15.11.2014

1 arpa, valitse Taikalinnasta minkä pipon haluaisit voittaa. Kerro pipon nimi ja koko, ilmoita myös sähköpostisi jotta saan yhteyttä voittajaan.

2 arpa, valitse Taikalinnasta minkä pipon haluaisit voittaa. Kerro pipon nimi ja koko, ilmoita myös sähköpostisi jotta saan yhteyttä voittajaan. Tämän lisäksi sinun pitää olla rekisteröitynyt lukija.

3 arpa, valitse Taikalinnasta minkä pipon haluaisit voittaa. Kerro pipon nimi ja koko, ilmoita myös sähköpostisi jotta saan yhteyttä voittajaan. Tämän lisäksi sinun pitää olla rekisteröitynyt lukija ja jakaa tämä postaus sinun facebookin seinällä.

Onnea arvontaan!

- Veera

HALLOWEEN

Oon viimeks viettänyt Halloweeniä ala-asteella, iltamme täyttyi pullonpyörityksellä, karaokella ja seiniä koristi hämähäkin verkot ja haamut. Tietenkin oli kunnon brunssi, esimerkiksi boolia (limua) ja nakkisormeja myös ulkona oli kurpitsalyhty ottamassa vastaan kavereitani. Vanhempani oleskelivat ylhäällä kun mä pidin 10 hengelle pienet bailut alakerrassa. On niin hyviä muistoja, harmittaa välillä etten ole enää niiden kavereiden kanssa yhteyksissä tänäpäivänä.

''Aikuisena'' en ole koskaan ollut Halloween juhlissa, en ikinä. En tiedä onko se hienompaa ja hauskempaa kun on pukeutunut joksikin, vai poikkeaako se erityisemmin tavallisista pirskeistä. Jotkut pitää ryyppäämiseen syynä sen koska on Halloween, ja jotkut taas tosissaan haluaa panostaa ulkonäköönsä ja haluaa näyttää pelottavalta.

Mä en tänä vuonna juhlinut Halloweeniä, en edes laittanut kurpitsan loistamaan oven eteen. Kuitenkin maalasin itseni, tai no en maalannut kun ei ole kasvomaaleja mutta meikkasin itseni. En tiennyt mitä olin edes tekemässä, mä vaan laitoin meikkejä naamaan miten sattui enkä miettinyt erityisesti mitään tiettyä hahmoa. Myös laitoin hiukseni, ja miljoona kertaa lakkaa!

Tämän tein siksi, koska muutamien bloggaajien kanssa aloitettiin #mainiomarraskuu haasteen. Joka päivälle on tietty juttu mitä pitää kuvata, ja jotkut on todella vaikeita että tässä haasteessa täytyy olla luova ja kekseliäs! Mä en tosiaan ole kumpaakaan, joten saa nähä miten selviydyn haasteesta. Joka päivä lisään haasteen kuvat tonne instagramin puolelle. Meitä saa seurata myös siellä!

Hyvää Halloweeniä!

- Veera

TILI TULI JA TILI MENI

Oon varmaan maininnut teille, että tilasin noin kuukausi sitten H&M verkkokaupasta ison läjän vaatteita meidän prinsessalle. Vaatteisiin palo mukavasti rahaa, mutta se oli kyllä sen arvoista sillä olen niiin ylpeä näistä vaatteista! Ainoo juttu mikä mua harmittaa, on se että olin näköjään tilannut pari vaatetta kokoa 80cm vielä ne kyllä menee mutta ei kauaan. Onneks loput vaatteet on sitten kokoa 86-92cm.

Vaikka Nelli ei hirveesti tykkää riisuumisesta ja pukemisesta, niin silti yllättävän hyvin neiti jaksoi mallina olemisen. Ja tän koko kuvauksen ajan huomasin, että miten paljon Nelli oli innoissaan uusista vaatteistaan. Ja ehkä hänessä asuu jonkinlainen linssilude. ;)

Mitäs tykkäätte Nellin uusista vaatteista?

- Veera

TEINIÄITI

Tämä herättää paljon tunnetiloja. Järkytystä, ahdistuneisuutta, pelkoa, iloa, surua ja onnellisuutta. Kun tulee nuorena äidiksi, herää kaikenlaisia kysymyksiä päähän. Esimerkiksi, miten kerron tämän vanhemmilleni? Pidänkö vauvan? Entä koulut ja kaverit?

Monet kertoo ekana kavereilleen tai sisaruksille, sillä niille on helpompi kertoa kuin vanhemmilleen. Se on ihan ymmärrettävää, että pelkää miten vanhemmat suhtautuu asiaan. Myös minä pelkäsin, todella paljon. Kuitenkin rohkastuin kertomaan, ja vastaanotto oli sellainen mitä arvelinkin.

Ei tullut kukkia ja onnitteluja samantien, vaan kauhistuneita katseita. Siitä huolimatta, mulla putos iso taakka hartioilta sillä sain kerrottua ison uutisen. Vanhemmilta saa enemmän apua ja tukea, ne on siihen tehtävään parhaimpia kuin sisarukset tai kaverit.

Totuus on se, että kaverit katoaa loppujenlopuks sun ympäriltä, sillä raskaus/lapsi muuttaa kaverisuhteita. Lapsettomat kaverit olettaa, ettei ole enää aikaa kun on se lapsi. Höpöhöpö sanon minä! Kyllä sitä aikaa löytyy jos vaan haluaa, ei se lapsi ole este.

Jokainen äiti alkaa kaivata ympärilleen niitä mamma kavereita, joiden kanssa voi puhua lapsista ja jakaa vinkkejä miten Pirkko-petterin saa nukahtamaan ilman itkuja tai miten saa Vesa-matilta vatsakivut pois. Myös lapset saa leikkikavereita, ja lapsesta tulee sosiaalisempi.

Entä koulut ja työt? Ne ehtii myöhemminkin käydä, ei elämä lopu siihen että saa lapsen nuorena. Ei kannata stressaa sitä, että ammatti on saamatta. Töitä voi myös tehdä myöhemmin, hyvin pärjää kelan ja sossun tuella. Kannattaa keskittyä siihen lapseen, ja miettiä sitten uudestaan omaa tulevaisuutta kun lapsi on vähintään vuoden ikäinen.

Ei teiniäitiys ole paha asia, niinkuin varmaan se tuo monen ihmisen mieleen,

että "miten noin nuori pystyy huolehtia pienestä vauvasta.."  jotkut nuoret on "kypsempiä", toivottavasti ymmärrätte pointin. Luonnonäiti on sen verran ihmeellinen että melkein ketä vaan pystyy huolehtia lapsestaan. 

Millaisia ajatuksia teille tulee tästä aiheesta? 

- Veera

ILMOITUS ASIAA

Eli, mun tietsikka on aika romu täl hetkel. Ei siis suostu mun kans yhteistyöhön, välillä kyl suostuu. Joten nyt niitä postauksia ei varmaan tuu hirveesti, pystyn kyl kirjoittaa puhelimella mut en mielellään tee pitkiä postauksia tällä. Mul on luonnokses pari postausta mitkä voisin väsätä loppuun ja julkaista. Mut, muuten tulee sit lyhyitä jos joudun tosiaan kirjoitella puhelimella. Meitä voi seurata facebookissa nimellä Elohopeaa iholla ja instagramissa nimellä Veeramarjattaa :)

- Veera