Oltiin yks päivä ulkona, ja naapurin tyttö 3-4v kyseli hirveesti multa että mitä kaikkea Nelli osaa jo. Vastailin kysymyksiin kunnes kyseinen tyttö tokas, ''eihän Nelli ole mikään vauva enää, kun sillä on hiuksiakin jo päässä!'' Aws.
- Veera
perjantai 22. toukokuuta 2015
ÄLÄ TULE PAHA KAKKU, VAAN TULE HYVÄ KAKKU!
Karjalohjalla on ollut viime päivinä aivan upeita ilmoja, aurinko paistaa ja pärjää hyvin ilman takkiakin ulkona paitsi Nellille puen edelleen haalarin juuri sen takia ku neiti konttailee vielä ja muutenkin en uskalla laittaa häntä ulos ilman haalaria koska pelkään, että tulee kipeeksi. Mutta siis, ollaan viihdytty todella paljon hiekkalaatikolla tekemässä kakkuja ja välillä käydään työntelemässä taaperokärryjäkin. Annetaan kuvien nyt puhua!
maanantai 18. toukokuuta 2015
MITÄ NELLI JO OSAA?
Vuosi on niin lyhyt aika mielestäni, ja on kyllä uskomatonta että pieni ihminen oppii vuoden sisällä hurjan paljon asioita. Osaa näyttää kieltään, osaa matkia, osaa sotkea mutta myös siivotakkin. On myös kova halu oppia asioita, haluaa liittyä kahvi pöytään ja jos nauretaan niin hänkin nauraa, haluaa osallistua kotitöihin. Luonnetta on tullut esille, Nelli taitaa omistaa äitinsä ja mumminsa sekä enonsa itsepäisyyden mutta osaa olla lempeä ja empaattinen sekä rauhallinen ja tottelevainen. Ei tarvitse sanoa kuin yhden kerran, että ''näihin kynttilöihin ei saa koskea'' niin myös tottelee ja jättää tuikut rauhaan. Tietenkin, kun Nelli on taapero ja haluaa kokeilla rajojaan sekä koetella meidän hermoja niin heittelee lelujansa, joka on muuten nyt huomattavasti vähentynyt.
Mutta näiden lisäksi Nelli on oppinut kävelemään, konttaa vielä mutta pari askelta ottaa joka päivä. Kävely vaatii paljon keskittymistä ja tasapainoa, voisin veikata että kesällä konttaaminen on jäänyt unholaan. Tuen kanssa kävellään jatkuvasti, aina kun neiti haluaa niin kävellään yhdessä. Nelli ymmärtää puhetta tosi hyvin vaikka ei osaa itse puhua, pari hassua sanaa tulee suusta ja monta viikkoa Nelli on kuluttanut melkein puhki sitä Ei - sanaa ja se sana tulee välillä hauskoissa tilanteissa. Kuten, ''Ootko Nelli jo iso tyttö?'', ''Ei'', ''Puetaan Nelli päälle ja lähdetään mummilaan'', ''Ei'', ''Teittekö isin kanssa hiekkakakkuja puistossa?'' Nelli nyökkää päätään ja hetken päästä sanoo ''Ei''. Ton kuuluisan sanan jälkeen yritetään sanoa pupu, aina kun näkee esim. lastenohjelmissa Petteri Kaniinin ohjelman niin Nelli osoittaa telkkaria ja sanoo ''pup'', myös osoittaa hänen valtavaa pehmolelua joka on tottakai pupu, nii hän kaappaa sen syliin ja sanoo ''pup''. Koiraakin osaa sanoa tai siis hauvaa, mummilla ja ukilla on Hukka-hauva ja Nelli tottakai syöttää sille salaa ruokaa pöydästä koska tietää ettei hauvalle saa antaa ruokaa. Aina kun Nelli näkee Hukan tai telkkarissa hauvoja niin osoittaa sormella ja sanoo ''hau''.
Aina kun joku lähtee, Nelli lähtee tai joku tulee niin hän vilkuttaa ja kasvoilla leveä hymy. Myös jos joku tervehtii, niin Nelli on heti vilkuttamassa, se ei katso aikaa eikä paikkaa kun neiti vilkuttaa. Jos lähdetään esimerkiksi kaupasta niin hän vilkuttaa myyjälle, jos joku lapsi haetaan päiväkodista kotiin niin tämä neiti on heti vilkuttamassa. Myös ohinkulkijoille vilkutetaan ahkerasti, siitä ollaan saatu kivaa palautetta. Onhan se meille vanhemmille aika kiva kuulla, kun tuntematon tulee kehumaan meidän tyttöä ja miten hän ihanasti vilkuttaa taikka hymyilee. Jotkut kyselevät, että onko just nukkunu päikkärit kun on noin iloinen, me aina sanotaan että hän on aina ilopilleri. Sen takia meidän ilopilleri sai toisekseen nimeks Ilona.
Syöminenkin on ollut meille aikamoinen ongelma, milloin mitäkin aina ollut syömisessä. Minkäänlainen liha ei kelpaa, ei suostuta syömään ja kun annetaan itse syödä niin aletaan leikkimään ruualla. Päiväkodin jälkeen ruokailu on sujunut ihmeen hyvin, paremmin kuin ikinä osaisin edes kuvitellakkaan, ei tarvitse soseuttaa sauvasekottimella ja syöttää sillä riittää et muussaa vähän haarukalla ja antaa tytölle haarukka käteen. Pakko myöntää, että kannatti loppujen lopuks laittaa Nelli näin pienenä sinne PK, siitä on ollut iso apu.
Pottailussa ei oo ollut ainakaan vielä minkäänlaista ongelmaa, Nelli menee mielellään istumaan potalle kuhan on jonkinlaista viihdykettä. Käytetään neitiä monta kertaa päivässä potalla, ja aina tulee pissat taikka kakat, välillä Nelli saattaa taputtaa kun huomaa itse että pottaan on tullut tarpeet. Muutaman kerran on jopa ollut ihan kuiva vaippa, se on hyvä juttu sillä tiedetään että Nelli alkaa oppii kuivaksi. Sitten ku Nelli vielä oppisi kertomaan milloin on vessahätä nii se helpottaa paljon tätä kuivaksi harjoittelua.
Nelli rakastaa musiikkia, se on niin musikaalinen. Aina kun hän kuulee, että tulee biisi, riittää myös ohjelmien tunnaritkin niin tää neiti alkaa keinuttamaan itseään ja hyräilemään mukana. Osaa soittaa yllättävän hyvin rumpujakin, mummilla ja ukilla on sähkörumput ja sinne Nelli haluaa aina mennä. Ottaa molemmat kapulat kätösiinsä ja alkaa paukuttamaan niitä yhtäaikaa, myös piano ja kitarakin on ihan kivoja mutta kyllä ne rummut taitaa viedä voiton. Musiikin lisäksi pallon heittäminen on aika kova sana, jos löytyy pallo lelulaatikosta tai jokin muu pyöreä esine nii se syötetään jollekkin ihmiselle ja odottaa että hänelle heitetään se pallo takaisin. Meillä ei oo oikein palloja, mutta koripallo löytyi kaapin pohjalta ja sillä Nelli tykkää pomputella sitä palloa jollekkin. Näiden lisäksi se ulkoilu on riemukasta tietenkin, vähän pienempänä se keinu oli ihan ehdoton ykkönen mutta nyt tänä kesänä taitaa hiekkalaatikko ohittaa keinumisen. Osaa laittaa hienosti hiekkaa ämpäriin, ja taputtaa sitä lapiolla että tulisi hiekkakakku, sitten ku hiekkakakku on valmis nii rikotaan ja tehdään sama juttu uudestaan.
Ennen joutui nukuttaa Nelliä, jopa piti käydä kolme kuukautta unikoulua. Nyt ku on vähän isompi, nii kelpaa kun annetaan unimaitoa sängyssä, peitellään, sanotaan hyvää yötä ja kävellään huoneesta ulos. Nelli hetken aikaa juttelee itsekseen siellä kunnes nukahtaa. Ei siis tarvitse enää silitellä uneen tai käyttää mobilelaitetta kuhan on ne kolme tärkeetä asiaa sängyssä, eli unimaito, uninalle ja tutti.
Ruumiinosia ollaan vähän jo käyty läpi, välillä ihmetellään korvia tai varpaita. Jos hiuksia pestään shampoolla nii aina pitää kokeilla päätään ja ihmetellä että mitä tököttiä laitettiin ja onko varmasti ne hiukset edelleen tallella. Välillä venytetään omaa paitaa ja kurkistetaan sisälle, että onko se napa tallella. Jos kysyy Nelliltä, että missä on napa niin hän osaa näyttää missä kohtaa se on ja yrittää selvästi sanoa napa mutta ei ihan tuu suusta ulos.
- Veera
Mutta näiden lisäksi Nelli on oppinut kävelemään, konttaa vielä mutta pari askelta ottaa joka päivä. Kävely vaatii paljon keskittymistä ja tasapainoa, voisin veikata että kesällä konttaaminen on jäänyt unholaan. Tuen kanssa kävellään jatkuvasti, aina kun neiti haluaa niin kävellään yhdessä. Nelli ymmärtää puhetta tosi hyvin vaikka ei osaa itse puhua, pari hassua sanaa tulee suusta ja monta viikkoa Nelli on kuluttanut melkein puhki sitä Ei - sanaa ja se sana tulee välillä hauskoissa tilanteissa. Kuten, ''Ootko Nelli jo iso tyttö?'', ''Ei'', ''Puetaan Nelli päälle ja lähdetään mummilaan'', ''Ei'', ''Teittekö isin kanssa hiekkakakkuja puistossa?'' Nelli nyökkää päätään ja hetken päästä sanoo ''Ei''. Ton kuuluisan sanan jälkeen yritetään sanoa pupu, aina kun näkee esim. lastenohjelmissa Petteri Kaniinin ohjelman niin Nelli osoittaa telkkaria ja sanoo ''pup'', myös osoittaa hänen valtavaa pehmolelua joka on tottakai pupu, nii hän kaappaa sen syliin ja sanoo ''pup''. Koiraakin osaa sanoa tai siis hauvaa, mummilla ja ukilla on Hukka-hauva ja Nelli tottakai syöttää sille salaa ruokaa pöydästä koska tietää ettei hauvalle saa antaa ruokaa. Aina kun Nelli näkee Hukan tai telkkarissa hauvoja niin osoittaa sormella ja sanoo ''hau''.
Aina kun joku lähtee, Nelli lähtee tai joku tulee niin hän vilkuttaa ja kasvoilla leveä hymy. Myös jos joku tervehtii, niin Nelli on heti vilkuttamassa, se ei katso aikaa eikä paikkaa kun neiti vilkuttaa. Jos lähdetään esimerkiksi kaupasta niin hän vilkuttaa myyjälle, jos joku lapsi haetaan päiväkodista kotiin niin tämä neiti on heti vilkuttamassa. Myös ohinkulkijoille vilkutetaan ahkerasti, siitä ollaan saatu kivaa palautetta. Onhan se meille vanhemmille aika kiva kuulla, kun tuntematon tulee kehumaan meidän tyttöä ja miten hän ihanasti vilkuttaa taikka hymyilee. Jotkut kyselevät, että onko just nukkunu päikkärit kun on noin iloinen, me aina sanotaan että hän on aina ilopilleri. Sen takia meidän ilopilleri sai toisekseen nimeks Ilona.
Syöminenkin on ollut meille aikamoinen ongelma, milloin mitäkin aina ollut syömisessä. Minkäänlainen liha ei kelpaa, ei suostuta syömään ja kun annetaan itse syödä niin aletaan leikkimään ruualla. Päiväkodin jälkeen ruokailu on sujunut ihmeen hyvin, paremmin kuin ikinä osaisin edes kuvitellakkaan, ei tarvitse soseuttaa sauvasekottimella ja syöttää sillä riittää et muussaa vähän haarukalla ja antaa tytölle haarukka käteen. Pakko myöntää, että kannatti loppujen lopuks laittaa Nelli näin pienenä sinne PK, siitä on ollut iso apu.
Pottailussa ei oo ollut ainakaan vielä minkäänlaista ongelmaa, Nelli menee mielellään istumaan potalle kuhan on jonkinlaista viihdykettä. Käytetään neitiä monta kertaa päivässä potalla, ja aina tulee pissat taikka kakat, välillä Nelli saattaa taputtaa kun huomaa itse että pottaan on tullut tarpeet. Muutaman kerran on jopa ollut ihan kuiva vaippa, se on hyvä juttu sillä tiedetään että Nelli alkaa oppii kuivaksi. Sitten ku Nelli vielä oppisi kertomaan milloin on vessahätä nii se helpottaa paljon tätä kuivaksi harjoittelua.
Nelli rakastaa musiikkia, se on niin musikaalinen. Aina kun hän kuulee, että tulee biisi, riittää myös ohjelmien tunnaritkin niin tää neiti alkaa keinuttamaan itseään ja hyräilemään mukana. Osaa soittaa yllättävän hyvin rumpujakin, mummilla ja ukilla on sähkörumput ja sinne Nelli haluaa aina mennä. Ottaa molemmat kapulat kätösiinsä ja alkaa paukuttamaan niitä yhtäaikaa, myös piano ja kitarakin on ihan kivoja mutta kyllä ne rummut taitaa viedä voiton. Musiikin lisäksi pallon heittäminen on aika kova sana, jos löytyy pallo lelulaatikosta tai jokin muu pyöreä esine nii se syötetään jollekkin ihmiselle ja odottaa että hänelle heitetään se pallo takaisin. Meillä ei oo oikein palloja, mutta koripallo löytyi kaapin pohjalta ja sillä Nelli tykkää pomputella sitä palloa jollekkin. Näiden lisäksi se ulkoilu on riemukasta tietenkin, vähän pienempänä se keinu oli ihan ehdoton ykkönen mutta nyt tänä kesänä taitaa hiekkalaatikko ohittaa keinumisen. Osaa laittaa hienosti hiekkaa ämpäriin, ja taputtaa sitä lapiolla että tulisi hiekkakakku, sitten ku hiekkakakku on valmis nii rikotaan ja tehdään sama juttu uudestaan.
Ennen joutui nukuttaa Nelliä, jopa piti käydä kolme kuukautta unikoulua. Nyt ku on vähän isompi, nii kelpaa kun annetaan unimaitoa sängyssä, peitellään, sanotaan hyvää yötä ja kävellään huoneesta ulos. Nelli hetken aikaa juttelee itsekseen siellä kunnes nukahtaa. Ei siis tarvitse enää silitellä uneen tai käyttää mobilelaitetta kuhan on ne kolme tärkeetä asiaa sängyssä, eli unimaito, uninalle ja tutti.
Ruumiinosia ollaan vähän jo käyty läpi, välillä ihmetellään korvia tai varpaita. Jos hiuksia pestään shampoolla nii aina pitää kokeilla päätään ja ihmetellä että mitä tököttiä laitettiin ja onko varmasti ne hiukset edelleen tallella. Välillä venytetään omaa paitaa ja kurkistetaan sisälle, että onko se napa tallella. Jos kysyy Nelliltä, että missä on napa niin hän osaa näyttää missä kohtaa se on ja yrittää selvästi sanoa napa mutta ei ihan tuu suusta ulos.
- Veera
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
HEI SINÄ, TERVETULOA PERHEESEEN
Hän on, valloittava.
Hän on, sosiaalinen.
Hän on, huomionkipeä.
Hän on, pieni.
Hän on, kiltti.
Hän on, leikkisä.
Hän on, utelias.
Mutta ketä se on?
No hän on vauva!
Sillä on pieni häntä, terävät hampaat ja se tykkää porkkanasta. Joko arvaat?
Annan vielä lisävinkin, että hänellä on myös pitkät korvat ja karvallinen. Nyt ehkä välähti valo päässä? Se on pupu! Kyllä, meille muutti pari viikkoa sitten pupu. Hän tottelee nimellä, Symppis.
Totta puhuen, oon kinunut Makkelta kania jo riittävän kauan. Aina tuli kielteinen vastaus, ja sen lisäyksenä oli ''puput haisee, ne ei elä kauaan, niistä ei ole seuraa''. Eräänä päivänä raahasin Makken eläinkauppaan onkimaan lisää tietoja kanista koska mua se ei millään uskonut, ettei ne haise ja kyllä ne elävät yli 3 vuotta. Makkella loksahti suu auki ja silmät pyörivät päässä, kun tuli niin paljon uutta tietoa kanista. Samalla kun kuunneltiin myyjää, nii siellä häkissä oli pieni kanin poikanen joka piti meille selvästi pienen esityksen.
Infojen lisäksi, myyjä kertoi millainen tuo kaninpoikainen on, ihan muuten vaan. Me ihastuttiin ja lopulta rakastuttiin, käveltiin Makken kanssa eläinkaupasta ulos ja sanoin, että me otetaan toi kani. Sillä sen luonne olisi juuri hyvä meille, miettien myös Nelliäkin. Sain luvan mieheltä kääntyä takaisin eläinkauppaan ja kävin varaamassa sen. Meni viikko varauksen jälkeen, kun kani haettiin meille. Nyt mies kiittää mua siitä, että käänsin sen pään pupun suhteen.
Ja se miten myyjä kuvaili tän vauva pupun luonnetta niin piti kyllä paikkaansa, juuri tälläistä pupua etsittiin meidän perheeseen. Symppis on ihana. <3
- Veera
Hän on, sosiaalinen.
Hän on, huomionkipeä.
Hän on, pieni.
Hän on, kiltti.
Hän on, leikkisä.
Hän on, utelias.
Mutta ketä se on?
No hän on vauva!
Sillä on pieni häntä, terävät hampaat ja se tykkää porkkanasta. Joko arvaat?
Annan vielä lisävinkin, että hänellä on myös pitkät korvat ja karvallinen. Nyt ehkä välähti valo päässä? Se on pupu! Kyllä, meille muutti pari viikkoa sitten pupu. Hän tottelee nimellä, Symppis.
Totta puhuen, oon kinunut Makkelta kania jo riittävän kauan. Aina tuli kielteinen vastaus, ja sen lisäyksenä oli ''puput haisee, ne ei elä kauaan, niistä ei ole seuraa''. Eräänä päivänä raahasin Makken eläinkauppaan onkimaan lisää tietoja kanista koska mua se ei millään uskonut, ettei ne haise ja kyllä ne elävät yli 3 vuotta. Makkella loksahti suu auki ja silmät pyörivät päässä, kun tuli niin paljon uutta tietoa kanista. Samalla kun kuunneltiin myyjää, nii siellä häkissä oli pieni kanin poikanen joka piti meille selvästi pienen esityksen.
Infojen lisäksi, myyjä kertoi millainen tuo kaninpoikainen on, ihan muuten vaan. Me ihastuttiin ja lopulta rakastuttiin, käveltiin Makken kanssa eläinkaupasta ulos ja sanoin, että me otetaan toi kani. Sillä sen luonne olisi juuri hyvä meille, miettien myös Nelliäkin. Sain luvan mieheltä kääntyä takaisin eläinkauppaan ja kävin varaamassa sen. Meni viikko varauksen jälkeen, kun kani haettiin meille. Nyt mies kiittää mua siitä, että käänsin sen pään pupun suhteen.
Ja se miten myyjä kuvaili tän vauva pupun luonnetta niin piti kyllä paikkaansa, juuri tälläistä pupua etsittiin meidän perheeseen. Symppis on ihana. <3
- Veera
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
TÄÄLLÄ OLLAAN! (kuulumiset)
Kuukauden aikana on tapahtunut aika paljon asioita, enkä tosiaan tiedä mistä aloittaisin. Mut, näin lyhyesti ollaan sairasteltu vuorot perään (itseasiassa tällä hetkellä yskin ja niistän nenää) ja tullut perheenlisäystäkin. Nelli se vaan kasvaa ja oppii kovalla vauhdilla uusia asioita, kovin yrittää kävellä ilman tukea mut lopulta pyllähdetään. Pottailu on alkanut tökkimään, heti kun laitan tytön istumaan nii noustaan samalla sekunnilla ylös ja lähdetään karkuun mut kuulemma tää on vaihe joka kyllä menee ajallaan ohitse.
Palatakseni tohon sairasteluun. Nellillä oli todella korkea kuume, se nous 40 asteeseen. Yöllä herättiin siihen, ku Nelli alkoi oksentelemaan sängyssään ja sen jälkeen itki. Noustiin heti sängystä ylös ja otin itkuisen typykän syliini, se oli ihan tulikuuma. Mittari kainaloon ja näytti 40.1 astetta, herramunjee!! Aloin itkemään eikä siitä ollut loppua, Makke soitti heti hätäkeskukseen kunnes sen puhelun aikana Nelli meni veltoks, saatiin ensiapu ohjeet ja pystyttiin pitää Nelliä ''hereillä''. Kun asutaan maalla, ja kaupunkiin on 35km nii meille tuli ekana VPK tästä meidän kylästä tarkistamaan tilanteen, eikä mennyt onneks hirveen kauaan ku se ambulanssiki tuli. Lähdettiin sitten ensihoitajien kyytiin sairaalaan, ilmeni vaan korvatulehdus ja määrättiin lääkkeet, kotiuduttiin kolmen aikaa yöllä. Myös kotimatkalla Nelli oksenteli.
Tästä kuumeesta on noin 2 viikkoa, ja jälkitautina on tullut nuhaa ja yskää joka on kestänyt viikon. Käytiin päivystykses vielä tarkistamassa Nellin kunto koska hengitys rohisee ja yskä on ollut todella kova varsinkin silloin ku makaa. Kaikki on hyvin, limaa vaa on paljon ja atooppista ihottumaa ilmestynyt poskiin, saatiin kuitenkin 3 päivän ajaksi keuhkoputkentulehdus lääkkeen ja jos tämä ei auta ja tyttö yskii seuraavat 5 viikkoa, niin sitten jatko tutkimuksiin ja voi olla mahdollista et on astma taustalla. Mut, yskä on vähentynyt tän lääkityksen aikana.
Näillä näkymin voidaan sanoa Joulukuussa meidän kaksiolle kiitos ja näkemiin, sillä tähän samalle kadulle rakennetaan parhaillaan uutta rivaria ja saatais ehkäpä siitä kolmio saunalla. Aika luksusta! Ollaan käyty katsomassa asunnon pohjapiirrustukset ja pakko myöntää, et hyvältä näyttää. Tämä henkilö ottaa meihin sitten lähempänä yhteyttä kun rivari valmistuu.
Mä ja Makke ollaan haettu molemmat kouluun ens syksyks, saa nähä pääseekö kumpikaan. Mut, koulun ohella täytyy niitä töitä tehdä et pystyy elättää perheen. Myös Makke on innostunut bloggaamisesta, se perusti oman blogin johon lisäilee melkeinpä päivittäin omia puutöitä. Kannattaa käydä katsomassa nimittäin sen työt on todella upeita, myös sitä lukija nappiakin saa painaa.
Mutta mä alan nyt katsomaan ohjelmia, joten näihin tunnelmiin seuraaviin postauksiin.
- Veera
PS. Iso kiitos kaikille vieraskynäilijöille kun jaoitte teidän raskaus tarinoitanne!
Palatakseni tohon sairasteluun. Nellillä oli todella korkea kuume, se nous 40 asteeseen. Yöllä herättiin siihen, ku Nelli alkoi oksentelemaan sängyssään ja sen jälkeen itki. Noustiin heti sängystä ylös ja otin itkuisen typykän syliini, se oli ihan tulikuuma. Mittari kainaloon ja näytti 40.1 astetta, herramunjee!! Aloin itkemään eikä siitä ollut loppua, Makke soitti heti hätäkeskukseen kunnes sen puhelun aikana Nelli meni veltoks, saatiin ensiapu ohjeet ja pystyttiin pitää Nelliä ''hereillä''. Kun asutaan maalla, ja kaupunkiin on 35km nii meille tuli ekana VPK tästä meidän kylästä tarkistamaan tilanteen, eikä mennyt onneks hirveen kauaan ku se ambulanssiki tuli. Lähdettiin sitten ensihoitajien kyytiin sairaalaan, ilmeni vaan korvatulehdus ja määrättiin lääkkeet, kotiuduttiin kolmen aikaa yöllä. Myös kotimatkalla Nelli oksenteli.
Tästä kuumeesta on noin 2 viikkoa, ja jälkitautina on tullut nuhaa ja yskää joka on kestänyt viikon. Käytiin päivystykses vielä tarkistamassa Nellin kunto koska hengitys rohisee ja yskä on ollut todella kova varsinkin silloin ku makaa. Kaikki on hyvin, limaa vaa on paljon ja atooppista ihottumaa ilmestynyt poskiin, saatiin kuitenkin 3 päivän ajaksi keuhkoputkentulehdus lääkkeen ja jos tämä ei auta ja tyttö yskii seuraavat 5 viikkoa, niin sitten jatko tutkimuksiin ja voi olla mahdollista et on astma taustalla. Mut, yskä on vähentynyt tän lääkityksen aikana.
Näillä näkymin voidaan sanoa Joulukuussa meidän kaksiolle kiitos ja näkemiin, sillä tähän samalle kadulle rakennetaan parhaillaan uutta rivaria ja saatais ehkäpä siitä kolmio saunalla. Aika luksusta! Ollaan käyty katsomassa asunnon pohjapiirrustukset ja pakko myöntää, et hyvältä näyttää. Tämä henkilö ottaa meihin sitten lähempänä yhteyttä kun rivari valmistuu.
Mä ja Makke ollaan haettu molemmat kouluun ens syksyks, saa nähä pääseekö kumpikaan. Mut, koulun ohella täytyy niitä töitä tehdä et pystyy elättää perheen. Myös Makke on innostunut bloggaamisesta, se perusti oman blogin johon lisäilee melkeinpä päivittäin omia puutöitä. Kannattaa käydä katsomassa nimittäin sen työt on todella upeita, myös sitä lukija nappiakin saa painaa.
Mutta mä alan nyt katsomaan ohjelmia, joten näihin tunnelmiin seuraaviin postauksiin.
- Veera
PS. Iso kiitos kaikille vieraskynäilijöille kun jaoitte teidän raskaus tarinoitanne!
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
ONKO TÄYDELLISTÄ ÄITIÄ EDES OLEMASSA?
Raskauden aikana liityin moneen Facebookin äiti ryhmiin, sieltä saa vertaistukea ja jos jokin mietityttää niin aina voi kysyä muilta äideiltä. Jos käy hyvä tuuri, niin voi löytää äiti kavereita omalta paikkakunnalta ja ehkäpä vielä saman ikäistäkin, mulla ei tosin oo käynyt niin hyvä flaksi vaikka oon huudellut ryhmissä josko löytyis hiekkalaatikko seuraa kahvin kera. Joissain ryhmissä jopa suunnitellaan johonkin tiettyyn paikkakuntaan äiti ja lapsi treffit, johon tulee monta erilaisia äitejä ja lapseja eri paikkakunnilta. Tostakaan mulla ei ole kokemusta, tai no melkein mutta suunnittelu mennyt aina plörinäks tai sitten vaan yksinkertaisesti unohdettu.
Jokatapauksessa oon seuraillut näitä äiti ryhmiä jo vähän päälle vuoden, ja oon pistänyt merkille että monessa ryhmässä kilpaillaan kuka on parempi äiti. Jos joku rohkaistuu kysymään muilta neuvoja, niin kanalauman joukossa on aina joku jonka täytyy avata nokkansa ja siitä seuraa vaan pahaa mieltä. Jos vaikka sekoittaa piltit ja vellit toisiinsa niin se on äkkiä tuli irti, tai jos jotakuta mietityttää kannattaako lähteä lapsen flunssan takia päivystykseen niin sama juttu. Tuli on irti, ja sitä onkin sitten vaikea sammuttaa. Jokaisella äitillä ei ole tukijoukkoja joilta voi kysyä tarpeen tullen, joten viimeiseksi vaihtoehdoksi jää some. Monet tietää, että somesta saa 100% apua, mutta monet myös tietää että sieltä saa kuraa niskaan. Olkoot mikä kysymys tai aihe tahansa, niin saa valmistautuu paskamyrskyyn.
Somessa uskalletaan käyttäytyä miten haluaa, uskalletaan haukkua ja arvostella- työntää toista maan rakoon. Entäpä sitten naamatusten? Somen ulkopuolella jos kysyisi tuntemattomilta apua esimerkiksi, Pirkko-Petterin kynsien leikkuuteen niin aivan varmasti saa lämpimän avun ja vielä taputukset olkapäälle siitä, että uskaltautui kysyä apua. Jos Somen ulkopuolella keskusteltaisiin esimerkiksi, kuuluuko lapselle äidin vai isän sukunimi, niin siitä tulisi rakentava keskustelu- ilman arvosteluja ja haukkumisia.
Valitettavaa, että somessa unohdetaan usein ne käytöstavat ja ollaan ihan eri ihmisiä mitä livenä oikeasti on. Netissä ei anneta sitä oikeaa kuvaa itsestään, vaan annetaan just se väärä kuva. Sut muistetaan ilkeänä henkilönä myös somen ulkopuolella- vaikka et olisi oikeasti sellainen. Miksei voi käyttäytyä somessa samalla tavalla kuin sen ulkopuolellakin? Niinpä.
Joistain ryhmistä oikein huokuu, kuinka siellä kilpaillaan Täydellinen Äiti - tittelistä ja vielä oikein isolla T-kirjaimella. Jos jonkun Leena-Jukka lapsen elämässä pyörii arjen mukana isovanhemmat yhtä paljon kuin omat vanhemmat, niin se on väärin joidenkin mielestä. Tietenkin Leena-Jukan vanhemmat on vinksaillaan päästä jos on iso tukiverkosto ympärillä. Tai, jos Roosa-Yrjön äiti huoltaa häntä yksin, todella pienellä tukiverkostolla niin otsaan leimataan ''huono äiti'' jos hoitaa lastaan kaksi vuotta kokonaan yksin, ilman minkäänlaista vapaa iltoja. Koska sehän tietenkin tarkoittaa sitä, että äiti on masentunut ja sitten käykin traagisesti vaikka todellisuudessa Roosa-Yrjön äiti olisi onnellinen, että saa yksin hoitaa pienokaistaan eikä halua antaa lastaan hoitoon.
Entäpä imetys ja pulloruokinta? Jos et imetä lainkaan lastasi, niin voi varautua samantien että joku nostaa paskamutsi kortin esille ja lisäksi saa varautua siihen kuinka lapsi ei elä tervettä elämää jos ei saa äidin omaa maitoa rinnasta. Jos imetätkin lasta 3-4 vuotta, niin sua kehotetaan tai ehkäpä jopa käsketään lopettamaan, koska se ei nyt vaan ole normaalia. Entäpä jos siirryt pulloruokintaan ja turvaudut äidinkorvikemaitoon? Sehän on ehdoton nounou, koska sekään ei ole hyväksi lapselle. Mitä ikinä teetkään tai kasvatat lapsesi, se on joidenkin mielestä väärä tapa. Se joka, pääsee kertomaan sulle siitä miten toimit väärin, niin hän saa niellä ylpeytensä ja luulevansa että on parempi äiti. Vaikka todellisuudessa ei ole oikeaa eikä väärää tapaa, eikä tosiaan ole olemassa Täydellistä Äitiä.
Jokainen äiti tietää, mikä on lapselle parasta ja jokainen tekee kaikkensa jotta lapsi saisi tasapainollisen ja hyvän lapsuuden sekä tulevaisuuden. Olen puhunut.
- Veera
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
LUOMIVÄRIN/PUUTERIN KORJAUS
Tänään piti tulla vieraskynäpostaus, mutta kävikin sitten niin ettei tämä vieraskynäilijä jostain kumman syystä lähettänyt kertomustaan minulle joten sen takia päätin tehdä tälläisen spesiaalisen postauksen. Tähän meikin korjaamisen ohjeen löysin mun lemppari bloggaajan blogista, tää tuli mulle todellakin tarpeeseen sillä pari meikkiä oli multa hajonnut ja onneksi jätin ne meikkipussin pohjalle pyörimään koska nyt pääsen kokeilemaan tätä ohjetta.
5. Vaihe. Anna kuivua yön yli ja meikki on taas kuin uusi!
Helppo ja nopea tapa korjata meikki!
Ja ensi viikon Keskiviikkona 29.4. tulee viimeinen vieraskynäilijä!
- Veera
1. Vaihe. Tarvitset rikkinäisen meikin, pienen kulhon, lusikan, hammastikun ja Septidiniä.
2. Vaihe. Raaputa meikki hammastikulla kulhoon ja suihkaise Septidiniä joukkoon.
3. Vaihe. Sekoita lusikalla hyvin.
4. Vaihe. Kaada meikki takaisin rasiaan ja taputtele lusikalla tai sormella tasaiseksi.
Helppo ja nopea tapa korjata meikki!
Ja ensi viikon Keskiviikkona 29.4. tulee viimeinen vieraskynäilijä!
- Veera
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
VIERASKYNÄ: TIE ÄITIYTEEN - JANNA
Janna, 21 vuotta.
Oli sunnuntai, 31. maaliskuuta 2013, kuukautiskierron 38. päivä, joka ei kuitenkaan ollut yllätys, sillä kiertoni vaihteli parista viikosta aina 70 päivään. Näin oli ollut jo yli vuoden ajan ja olin viimein sisäistänyt sen, etten vain onnistuisi raskautumaan, johan sitä oli odoteltu. Aleksi lähti sukulaistensa luo syömään, mutta meillä oli ollut vähän riitaa, joten mä jäin mielummin kotiin. Sainpahan olla pahoinvointinikin kanssa rauhassa. Raskausoireet oli tuttuja juttuja jo useamman kuukauden ajalta, sillä kroppa kehitteli niitä kiusaksi aina kuukautisten ollessa myöhässä. Mulla oli tapana tehdä testejä kyllästyttyäni oireisiin, sillä päivän tai parin päästä testistä alkoi menkat. Sama suunnitelma oli tälläkin kertaa, mutta jokin muutti kaiken. Vihdoin ne kauan odotetut kaksi viivaa!
Raskaus oli yhtä helvettiä alusta loppuun. Pahoinvointi alkoi raskausviikolla neljä ja oksensin vaihtelevasti 5 - 15 kertaa vuorokaudessa. Joka puolella hoettiin sen menevän ohi viikkoon 12 mennessä, sitten viikkoon 20 ja tämän jälkeen kukaan ei sanonut enää mitään. Oksensin kaiken mitä söin ennen kello 20, toisinaan sen jälkeenkin, ja pelkästään istumaan nouseminen sai oksentamaan. Join pillin kanssa sängyssä maaten, jotta edes nesteet pysyisivät sisällä, mutta menestys oli vaihtelevaa ja 14. raskausviikolla jouduin tiputukseen. Pelkästään suihkussa käyminen vei kaikki voimat ja suihkun jälkeen oli enää mahdoton kävellä omin voimin sänkyyn, joten mies talutti tai kantoi mut takaisin lepäämään. Lopulta olin maannut sairauslomalla seitsemän kuukautta ja pahoinvointia kesti aina synnytykseen asti, eli raskausviikolle 40+3.
Raskausviikolla 20 pahoinvointi sai seurakseen supistukset. Neuvolasta neuvottiin ottamaan varovasti ja lepäilemään paljon, vaikka sitähän olin tehnyt alusta alkaen. Syyskuun ensimmäisellä viikolla oli luvassa muutto. Tavaroita oli todella vaikea pakata etukäteen, sillä niitä tarvitsi vielä lähes muuttopäivään saakka. Paria päivää ennen aloin pakkaamaan sitten toden teolla ja parissa päivässä kaikki tavarat olivat laatikoissa. Muuttopäivänä otin rennosti, en kantanut kuin kevyimpiä juttuja ja kaikki meni hyvin. Oltiin asuttu uudessa kodissa muutama päivä, kun tuolilta noustessa tunsin järkyttävän kivun vatsassa. Kipu hellitti vähän, mutta se tuntui kuitenkin koko ajan ja vatsa oli kivikova 24/7. Keskiviikosta sunnuntaihin sinnittelin oloni kanssa, kunnes A lähes pakotti mut soittamaan Tyksiin. Oli sunnuntai-ilta ja me lähdettiin kohti sairaalaa, kun viikkoja oli kasassa 29. Sisätutkimusta tehdessä ultraaja oli aika hiljaa. Sitten tämä tokaisi toiselle hoitajalle jotain ja hetken päästä meille kerrottiin, kuinka vauvan pää tuntuu selkeästi ja kohdun sisäsuun olevan kolme senttiä auki. Meidät laitettiin käytävälle odottelemaan ja jonkin ajan kuluttua lääkäri tuli sanomaan, että Aleksin olisi lähdettävä kotiin ja mun jäätävä osastolle. Itku kurkussa puin sairaalavaatteet päälle samalla, kun kuuntelin lääkärin ohjeistusta. Siitä lähtien aloin syömään supistusten estolääkitystä ja mulle annettiin kumpaankin pakaraan kortisonipiikit kypsyttämään pojan keuhkoja, koska oli riski, että tämä syntyisi seuraavien viikkojen aikana. Sain käydä vessassa, mutta muuten mut määrättiin loppuraskaudeksi ehdottomaan liikkumis-, istumis- ja yhdyntäkieltoon. Mun oli tarkoitus olla sairaalassa pidemmän aikaa, mutta sain puhuttua itseni kahden päivän jälkeen kotiin vuodepotilaaksi.
Jossain vaiheessa aloin väsymään henkisesti. Mun oli vaikea iloita enää mistään ja nukuin suurimman osan päivästä, koska en jaksanut sängyssä maatessa tehdä muutakaan. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa nukuin 22 tuntia vuorokaudesta ja kaksi tuntia käytin itkemiseen. Olisin halunnut kuolla, toivoin kuolevani ja toivoin saavani sikiön pois sisältäni - mieluiten kuolleena. Ihan sama, kunhan en näkisi sitä koskaan. Ajatukset olivat kamalia, häpeilin niitä ja jossain syvällä sisälläni tiesin, etteivät ne olleet omiani. Olisin tahtonut tappaa itseni. Yhtenä iltana menin metsään, laitoin puhelimen äänettömälle, enkä vastannut Aleksin puheluihin tai viesteihin. Itkin ja toivoin, että pääsisin pois. Mulla ei ole pienintäkään hajua siitä, kauanko tätä kesti, koska ne viikot ovat mustia aukkoja. Kun vihdoin uskalsin avata suuni neuvolassa, pääsin verikokeisiin tarkistuttamaan kolmatta kertaa kilpirauhasarvot. Parin viikon kuluessa sain tulokset ja Thyroxin-lääkityksen, jonka aloitin heti. Viikon päästä olin täysin eri ihminen. Vaikka kivut ja pahoinvointi rajoittivat edelleen, synkät ajatukset olivat kaukana poissa.
20 supistuksista huolimatta poika pysyi visusti yksiössään. Raskauviikolla 40+3 olin kärsinyt parin päivän ajan entistäkin kivuliaimmista supistuksista ja koitin saada niistä säännöllisiä - siinä onnistuen. Tiistaina noin kello 18:30 soittelin synnärille ja meidät pyydettiin näytille. Kello 19:00 oltiin käyrillä ja vähän tämän jälkeen mulle tehtiin sisätutkimus: kolme senttiä auki. Vaihdoin päälleni sairaalavaatteet ja päästiin saliin odottelemaan. Koitin mahdollisimman pitkään pärjätä ilman kivunlievitystä, mutta jossain vaiheessa päätin kokeilla ilokaasua. Kivut hävisivät kokonaan, kunhan ehdin hengittämään kaasua riittävän ajoissa. Yhtäkkiä tuntui, kun jalkojen välissä olisi poksahtanut vesi-ilmapallo. Katsottiin A:n kanssa toisiamme hetken aikaa hölmistyneenä ja hälytin kätilön paikalle. Lapsivesi oli mennyt ja sain luvan käydä vessassa vielä ennen sisätutkimusta, jonka jälkeen mulle oli tarkoitus laittaa paljon toivomani epiduraali. Noin kello 00:00 kätilö tarkasti tilanteen, tokaisi mun olevan kymmenen senttiä auki ja epiduraalin olevan myöhäistä. Mulla oli pari minuuttia aikaa tottua ajatukseen synnyttää luomuna ja tuli aika ponnistaa. 35 minuuttia myöhemmin, kello 00:35, kaikesta huolimatta helpon ponnistusvaiheen jälkeen kaikki oli ohitse. Maailmassa oli maailman täydellisin pieni, yhdeksän pisteen poika, jolla oli paljon tukkaa ja isänsä kuoppa leuassa. <3 Samalla hetkellä tiesin, että olisin valmis kokemaan samanlaisen raskauden uudestaan milloin tahansa, sillä kaikki oli tämän ihmeen arvoista.
Oli sunnuntai, 31. maaliskuuta 2013, kuukautiskierron 38. päivä, joka ei kuitenkaan ollut yllätys, sillä kiertoni vaihteli parista viikosta aina 70 päivään. Näin oli ollut jo yli vuoden ajan ja olin viimein sisäistänyt sen, etten vain onnistuisi raskautumaan, johan sitä oli odoteltu. Aleksi lähti sukulaistensa luo syömään, mutta meillä oli ollut vähän riitaa, joten mä jäin mielummin kotiin. Sainpahan olla pahoinvointinikin kanssa rauhassa. Raskausoireet oli tuttuja juttuja jo useamman kuukauden ajalta, sillä kroppa kehitteli niitä kiusaksi aina kuukautisten ollessa myöhässä. Mulla oli tapana tehdä testejä kyllästyttyäni oireisiin, sillä päivän tai parin päästä testistä alkoi menkat. Sama suunnitelma oli tälläkin kertaa, mutta jokin muutti kaiken. Vihdoin ne kauan odotetut kaksi viivaa!
Raskaus oli yhtä helvettiä alusta loppuun. Pahoinvointi alkoi raskausviikolla neljä ja oksensin vaihtelevasti 5 - 15 kertaa vuorokaudessa. Joka puolella hoettiin sen menevän ohi viikkoon 12 mennessä, sitten viikkoon 20 ja tämän jälkeen kukaan ei sanonut enää mitään. Oksensin kaiken mitä söin ennen kello 20, toisinaan sen jälkeenkin, ja pelkästään istumaan nouseminen sai oksentamaan. Join pillin kanssa sängyssä maaten, jotta edes nesteet pysyisivät sisällä, mutta menestys oli vaihtelevaa ja 14. raskausviikolla jouduin tiputukseen. Pelkästään suihkussa käyminen vei kaikki voimat ja suihkun jälkeen oli enää mahdoton kävellä omin voimin sänkyyn, joten mies talutti tai kantoi mut takaisin lepäämään. Lopulta olin maannut sairauslomalla seitsemän kuukautta ja pahoinvointia kesti aina synnytykseen asti, eli raskausviikolle 40+3.
Raskausviikolla 20 pahoinvointi sai seurakseen supistukset. Neuvolasta neuvottiin ottamaan varovasti ja lepäilemään paljon, vaikka sitähän olin tehnyt alusta alkaen. Syyskuun ensimmäisellä viikolla oli luvassa muutto. Tavaroita oli todella vaikea pakata etukäteen, sillä niitä tarvitsi vielä lähes muuttopäivään saakka. Paria päivää ennen aloin pakkaamaan sitten toden teolla ja parissa päivässä kaikki tavarat olivat laatikoissa. Muuttopäivänä otin rennosti, en kantanut kuin kevyimpiä juttuja ja kaikki meni hyvin. Oltiin asuttu uudessa kodissa muutama päivä, kun tuolilta noustessa tunsin järkyttävän kivun vatsassa. Kipu hellitti vähän, mutta se tuntui kuitenkin koko ajan ja vatsa oli kivikova 24/7. Keskiviikosta sunnuntaihin sinnittelin oloni kanssa, kunnes A lähes pakotti mut soittamaan Tyksiin. Oli sunnuntai-ilta ja me lähdettiin kohti sairaalaa, kun viikkoja oli kasassa 29. Sisätutkimusta tehdessä ultraaja oli aika hiljaa. Sitten tämä tokaisi toiselle hoitajalle jotain ja hetken päästä meille kerrottiin, kuinka vauvan pää tuntuu selkeästi ja kohdun sisäsuun olevan kolme senttiä auki. Meidät laitettiin käytävälle odottelemaan ja jonkin ajan kuluttua lääkäri tuli sanomaan, että Aleksin olisi lähdettävä kotiin ja mun jäätävä osastolle. Itku kurkussa puin sairaalavaatteet päälle samalla, kun kuuntelin lääkärin ohjeistusta. Siitä lähtien aloin syömään supistusten estolääkitystä ja mulle annettiin kumpaankin pakaraan kortisonipiikit kypsyttämään pojan keuhkoja, koska oli riski, että tämä syntyisi seuraavien viikkojen aikana. Sain käydä vessassa, mutta muuten mut määrättiin loppuraskaudeksi ehdottomaan liikkumis-, istumis- ja yhdyntäkieltoon. Mun oli tarkoitus olla sairaalassa pidemmän aikaa, mutta sain puhuttua itseni kahden päivän jälkeen kotiin vuodepotilaaksi.
Jossain vaiheessa aloin väsymään henkisesti. Mun oli vaikea iloita enää mistään ja nukuin suurimman osan päivästä, koska en jaksanut sängyssä maatessa tehdä muutakaan. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa nukuin 22 tuntia vuorokaudesta ja kaksi tuntia käytin itkemiseen. Olisin halunnut kuolla, toivoin kuolevani ja toivoin saavani sikiön pois sisältäni - mieluiten kuolleena. Ihan sama, kunhan en näkisi sitä koskaan. Ajatukset olivat kamalia, häpeilin niitä ja jossain syvällä sisälläni tiesin, etteivät ne olleet omiani. Olisin tahtonut tappaa itseni. Yhtenä iltana menin metsään, laitoin puhelimen äänettömälle, enkä vastannut Aleksin puheluihin tai viesteihin. Itkin ja toivoin, että pääsisin pois. Mulla ei ole pienintäkään hajua siitä, kauanko tätä kesti, koska ne viikot ovat mustia aukkoja. Kun vihdoin uskalsin avata suuni neuvolassa, pääsin verikokeisiin tarkistuttamaan kolmatta kertaa kilpirauhasarvot. Parin viikon kuluessa sain tulokset ja Thyroxin-lääkityksen, jonka aloitin heti. Viikon päästä olin täysin eri ihminen. Vaikka kivut ja pahoinvointi rajoittivat edelleen, synkät ajatukset olivat kaukana poissa.
20 supistuksista huolimatta poika pysyi visusti yksiössään. Raskauviikolla 40+3 olin kärsinyt parin päivän ajan entistäkin kivuliaimmista supistuksista ja koitin saada niistä säännöllisiä - siinä onnistuen. Tiistaina noin kello 18:30 soittelin synnärille ja meidät pyydettiin näytille. Kello 19:00 oltiin käyrillä ja vähän tämän jälkeen mulle tehtiin sisätutkimus: kolme senttiä auki. Vaihdoin päälleni sairaalavaatteet ja päästiin saliin odottelemaan. Koitin mahdollisimman pitkään pärjätä ilman kivunlievitystä, mutta jossain vaiheessa päätin kokeilla ilokaasua. Kivut hävisivät kokonaan, kunhan ehdin hengittämään kaasua riittävän ajoissa. Yhtäkkiä tuntui, kun jalkojen välissä olisi poksahtanut vesi-ilmapallo. Katsottiin A:n kanssa toisiamme hetken aikaa hölmistyneenä ja hälytin kätilön paikalle. Lapsivesi oli mennyt ja sain luvan käydä vessassa vielä ennen sisätutkimusta, jonka jälkeen mulle oli tarkoitus laittaa paljon toivomani epiduraali. Noin kello 00:00 kätilö tarkasti tilanteen, tokaisi mun olevan kymmenen senttiä auki ja epiduraalin olevan myöhäistä. Mulla oli pari minuuttia aikaa tottua ajatukseen synnyttää luomuna ja tuli aika ponnistaa. 35 minuuttia myöhemmin, kello 00:35, kaikesta huolimatta helpon ponnistusvaiheen jälkeen kaikki oli ohitse. Maailmassa oli maailman täydellisin pieni, yhdeksän pisteen poika, jolla oli paljon tukkaa ja isänsä kuoppa leuassa. <3 Samalla hetkellä tiesin, että olisin valmis kokemaan samanlaisen raskauden uudestaan milloin tahansa, sillä kaikki oli tämän ihmeen arvoista.
Tällä hetkellä odotan toista lastamme 14. raskausviikolla ja kuinka ollakaan, pahoinvointi on täällä jälleen. Arkeamme noin 1,5-vuotiaan taaperon ja raskauden kanssa pääset seuraamaan OO SIELLÄ JOSSAIN MUN -blogissa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)