VIERASKYNÄ: TIE ÄITIYTEEN - ANNE

Rakkaudesta odotukseen ja lapsiin

Se on joka kerta yhtä uskomatonta, kuinka pieni punainen viiva (enkä nyt tarkoita Ilmari Kiantoa) voi keikauttaa maailman oikeaan asentoon, raikastaa ilman, täyttää vatsanpohjan perhosilla ja asettaa oman elämän yhtäkkiä kohdilleen. Itselläni tämä on tapahtunut jo viisi kertaa. Joka kerta tunne on yhtä uskomaton.

Ensimmäiset lapseni syntyivät n. 19- ja 17-vuotta sitten. Olin silloin juuri ”keski-ikäisen” ensisynnyttäjän ”keski-iässä”. Viimeiset kolme lastani syntyivät, kun olin oikeasti keski-iässä. Nämä kolme nuorinta syntyivät peräkkäisinä vuosina. Numero kolmosta synnyttäessäni olin paria viikkoa vajaat 42-vuotias. Neljännen sain sitten 43- ja viidennen 44-vuotiaana.

Kaikki raskaudet ovat noudattaneet suunnilleen samaa kaavaa, mutta kolmen viimeisen kohdalla pelko on ollut läsnä selvästi enemmän. Heti ensimmäisten viivojen (kyllä, testejä piti tehdä ainakin kolme, koska se kahden viivan näkeminen on niin hienoa) jälkeen alkoi varuillaan olo. Joka kerta, kun kävi vessassa, oli tarkistettava, että housuissa ei ole verta tai mitään muutakaan värillistä vuotoa. Sen jälkeen saattoi jälleen huokaista hetkeksi, ainakin seuraavaan vessareissuun asti.

Olen varmaankin luotu synnyttämään ja olemaan raskaana, koska vointini on odotusaikana aina ollut upea. Sokerirasitustestissä kävin kaikista kolmesta nuorimmasta ja sain puhtaat paperit. Ikä oli se tekijä, minkä vuoksi rasitus haluttiin tehdä. Mielelläänhän noihin testeihin menee, kun tietää, että kaikki on vauvan parhaaksi. Kiloja tuli odotusaikana jokaisesta sopivasti, joten ylipaino tai turvotus ei ollut vaivana. Vaikka ikää oli viimeisten kohdalla jo yli 40, singahtelin kuin aropupu vielä isompien sisarusten perässä, eikä väsymyskään tuntunut vaivaavan. Henkisestikin voin hyvin, jos ei ottanut lukuun jatkuvaa ja raskaus raskaudelta pahenevaa pelkoa siitä, että jokin menee vikaan.

Ainoat fyysiset oireeni ja ongelmani raskauksien aikana olivat viimeisen odotuksen kahden viimeisen viikon liitoskivut alaselässä. Silloin tajusinkin, että joillakin koko odotusaika saattaa olla tällaista. Tunsin itseni onnekkaaksi, kaikin puolin

 Punktio

Ikäni puolesta pääsin ja halusinkin lapsivesipunkitioon. Punnitsin kaikkien näiden kolmen viimeisen kohdalla punktion hyötyjä ja haittoja moneen kertaan. Useina iltoina pohdimme mieheni kanssa entä jos –kysymyksiä. Tiesimme keskenmenoriskinkin ja yritimme huomioida sen keskusteluissamme.

Punktiot muistan hyvin. Numero kolmosen kohdalla kaikki kävi nopeasti ja suhteellisen huomaamattakin. Tiedän, että punktion jälkeen pitää vielä tarkistaa ultralla, että sikiön sydän lyö. Lääkäri, joka ei paljon ajatellut, mitä suustaan päästi, ehti siinä ultrausta punktion jälkeen taas aloittaessaan sanoa: ”No… Missäs se nyt oikein on?” Voi Luoja, ne seuraavat pari sekuntia tuntuivat ikuisuudelta! Kaikki oli onneksi hyvin, mutta sitä kehon valtaavaa paniikin tunnetta en enää haluaisi kokea. Lääkäri ei tainnut edes huomata, kuinka paljon pelästytti kommentillaan. Keskustelin hoitajan kanssa asiasta heti tilanteen jälkeen. En ilmeisesti ollut ainoa ko. lääkärin möläyttelyn kohteeksi joutunut.

Punktion jälkeiset päivät piti ottaa hieman rauhallisemmin, jotta kalvoihin tehty reikä paranisi ja umpeutuisi kunnolla. Olen kuullut monen kertovan, kuinka hirveää on odottaa punktion tuloksia. Itselläni tulosten odottaminen oli myös hirveää, mutta aivan eri syystä kuin muilla. Ajattelin jostakin syystä asian niin, että tilanne on jo, mitä on; sitä en voi muuttaa. Saan vain punktion tulosten tietää asiasta. En olisi kuitenkaan itse voinut tehdä mitään eri tavalla ennen raskautta tai heti sen alussa. Testitulos ei jännittänyt tai pelottanut minua.

Minä aloin kuitenkin jokaisen punktion jälkeen katua, että halusin tehdä punktion! Pelkäsin nimittäin sitä, että omalla toiminnallani aiheutan syntymättömän vauvani kuoleman. Näin painajaisia siitä, että punktion seurauksena saan keskenmenon ja lopulta kuulen, että vauva olisi ollut täysin terve. Se ajatus piinasi minua joka kerta pari kolme viikkoa punktion jälkeen. Tämä oli myös asia, joka paheni kerta kerralta. Viidennessä odotuksessa tiesin, että se tulisi olemaan viimeinen raskauteni, mikä antoi voimia käydä läpi sen pelkopyörteen vielä kerran. Kaikki sujui onneksi hyvin ja pelkokin helpotti yleensä raskauden puoliväliin mennessä.

 Synnytys

Kahden ensimmäisen lapseni synnytykset ovat alkaneet itsestään, kumpikin supistuksilla. Kolmannen lapseni odotuksen loppupuolella lääkäri totesi, että lapsiveden määrä alkaa olla alhainen. Silloin oltiin jo lasketun ajan lähellä, joten sen puolesta ei ollut ongelmaa. Synnytys päätettiin käynnistää vähäisen vesimäärän ja ehkä äidin iänkin vuoksi. Kai se ikä oli yksi indikaatio käynnistykselle, vaikka mitään ongelmia ei ollut ilmennytkään.

Mies pyysi töistä vapaata, ja lähdimme aamulla aikaisin sairaalaan käynnistykseen. Osastolle saapuessamme kätilö tutki minut ja laittoi kohdunkaulaa pehmentävän Cytotec-tabletin emättimeen. Kohdunsuu ei ollut juurikaan auki siinä vaiheessa. Sen jälkeen jäimme ihmettelemään osastoa ja keskustelimme sellaisten tuttujen kanssa, joihin satuimme törmäämään. Iltapäivällä noin 6 tunnin kuluttua ensimmäisen tabletin laitosta hoitaja tutki tilanteen ja totesi sen olevan ennallaan. Siinä vaiheessa laitettiin toinen tabletti emättimeen. Kello taisi olla suunnilleen kolme iltapäivällä silloin. Osaston lounas tarjoiltiin klo 16. Mietimme etukäteen, että syön hieman siskonmakkarakeittoa ja mies hakee sen jälkeen itselleen jotakin syötävää. No, eipä hakenut. Siinä syödessäni alkoi selkää poltella vuosien takaa tuttuun tyyliin. Aluksi polte oli epämääräisen epämukavaa mutta muuttui nopeasti kivuliaaksi. Jälkiruoka-astioita kärryihin lastatessani sattui jo kohtuullisesti. Tässä vaiheessa supisteluja oli siis ollut vasta vajaat 10 minuuttia. Mies puheli syömisestään, kun kävelimme huonettani kohti. Kerroin, että nyt taisi jäädä päivällinen väliin häneltä.

Koitin lepuuttaa polttelevaa selkääni vuoteella, mutta olo muuttui nopeasti tuskaiseksi. Soitin kelloa kertoakseni hoitajalle. Tuskaisen odottajan aika on tunnetusti pitkää. Hoitajaa ei kuulunut ja lopulta mieheni lähti etsimään jotakuta kansliasta. Ensimmäinen hoitaja oli ystävällisesti pyytänyt soittamaan kelloa, johon mieheni totesi meidän niin jo tehneen monta minuuttia sitten. Lopulta hoitaja tuli luokseni ja totesi supistusten vasta alkaneen. Kerroin, että vaikka ne ajallisesti alkoivatkin juuri, ne ovat todella voimakkaita. Itse asiassa minusta tuntui, että minulla oli menossa yksi suuri supistus koko ajan; se vain helpotti hieman (!) silloin tällöin. Täysin kivuton en ollut missään välissä, kuten aikaisemmissa synnytyksissäni. Silloin kipua kesti jonkin aikaa, mutta sitten se katosi taas kokonaan hetkeksi. Hoitaja toi supistuksia mittaavan laitteen ja asetteli anturit paikoilleen. Kymmenen minuutin kuluttua soitimme hänet jälleen paikalle, koska paikallaan pysyminen oli tuskaisaa. Hoitaja katseli käyriä ja sanoi, että hän voi kyllä tehdä sisätutkimuksen, jos niin haluan. Suostuin tietysti, koska tunsin, että synnytys on pidemmällä kuin mitä kasvoni tai olemukseni osoittavat. ”Sä olet täysin auki! Nyt pitää lähteä suoraan saliin.” Niin sitä sitten mentiin aika vauhdilla: minä edellä sängyssä maaten ja hoitaja ja mieheni perässä seuraten.

Saliin saapuessani kätilö esitteli itsensä ja kysyi saman tien, haluaisinko jotakin kivunlievitystä. Kerroin, että kaikin mokomin otan vastaan, jos hän meinaa, että jotakin vielä ehtii antamaan. Kätilö sanoi tarkastavansa tilanteen. ”Tämä on syntymässä juuri nyt! Hakekaa mies paikalle!” Miesparka oli pukuhuoneessa vetämässä juuri housuja ylös, kun hoitaja käski hänen tulla nopeasti paikalle. Ponnistin ensimmäistä kertaa, kun kätilö pyysi keskeyttämään. Napanuora oli kiertyneenä vauvan kaulan ympäri. Toisella ponnistuksella vauva sitten jo syntyikin. Kello oli silloin 16.53. Olin aloittanut siskonmakkarakeiton syömisen klo 16, joten ensimmäisestä supistuksesta syntymään kesti n. 45 minuuttia. Tilanne oli edennyt todella nopeasti, mutta mitään kauhukuvia synnytyksestä ei silti jäänyt. Pää ei ihan tuntunut seuraavan kaikissa kohdissa perässä mutta kaikki meni kuitenkin hyvin.

Neljännen lapseni synnytys päätettiin käynnistää myös. Siihen oli syynä se, että kotoamme oli n. 60 km sairaalaan. Edellinen synnytys oli ollut niin nopea, että riskinä oli vauvan syntyminen autoon matkalla. Tällä kertaa käynnistys tehtiin oksitosiini-tipalla, jotta oireita ja etenemistä pystyttiin seuraamaan koko ajan, ja muuttamaan annostusta tarvittaessa. Tämä synnytys oli ensimmäinen, jossa kokeilin ilokaasua. Siitä ei ollut apua, koska kiskoin sitä vain omaoppisesti, minkä vuoksi varsinaista kaasua ei keuhkoihini mennyt. Sanoinkin miehelleni, että en tunne tästä olevan mitään apua, mutta onpahan ainakin jotakin tekemistä ja jotakin, johon keskittyä. Muutaman tunnin kuluttua lääkäri päätti puhkaista kalvot synnytystä vauhdittaakseen. Vauhdittihan se. Silloin tuli mieleen näyttää aikalisä-merkkiä. Jotenkin kauhistutti ajatus, että siitä ei sitten enää ole paluuta. Synnyttämäänhän sinne oli tultu, mutta silti. Omituisia viime hetken paniikkeja. Supistukset eivät ole todellakaan heikentyneet iän myötä ainakaan omalla kohdallani. Kalvojen puhkaisusta meni alle tunti, kun vauva syntyi parilla ponnistuksella.

Viimeinen synnytykseni käynnistettiin myös tipalla. Suurin syy käynnistykselle olivat jäätävät liitoskivut selässä viimeisen kahden viikon aikana. Kävely alkoi olla tuskaa, koska jalat tuntuivat välillä pettävän alta. Siinä sivussa olisi sitten pitänyt hoitaa kahta teini-ikäistä ja kahta vaippaikäistä kotona. Mies oli pitkiä päiviä töissä, joten illat jäivät minulle lastenhoidon osalta. Onneksi nuo teinit auttoivat kun pystyivät.

Viimeisessä synnytyksessäni kätilö otti puheeksi spinaalipuudutuksen. Itselläni ei ole mitään kivunlievitystä vastaan, mutta olin halunnut aina yrittää pärjätä niin pitkälle kuin pystyisin ilman lääkkeitä. Tällä kertaa totesin, että kivunlievitys olisi järkevääkin. Jo vessassa käymiseni oli sen verran hankalaa ja tuskallista, että en olisi synnytyskivuissani varmaan voinut nostaa edes lantiotani vuoteella. Onneksi otin sen. Vauva syntyi nimittäin ns. avotarjonnassa, joten lantioni olisi natissut entisestään liitoksissaan. Kätilö oli kokenut ja kuunteli, millaisia kokemuksia aikaisemmista  synnytyksistäni oli. Kerroin mm. siitä, että kalvojen puhkaisun jälkeen vauva syntyi tunnin sisällä. Kätilö järjesti niin, että heti puhkaisun jälkeen tuli anestesialääkäri laittamaan spinaalipuudutuksen, vaikka kovat synnytyskivut eivät olleet kunnolla vielä alkaneet silloin. Kaikki osui nappiin! Siitä alkoivat kovat supistukset. Sillä kertaa koitin muuten myös oikeaoppisesti ilokaasua. Mukavaahan se oli, koska se turrutti juuri sopivasti sekoittamatta silti päätä. Noin tunnin kuluttua puhkaisusta ja spinaalista vauva syntyi.

Se oli siinä. Koko perhe valmiina ja uteliaana kohtaamaan tulevaisuuden, toinen toistaan tukien.

  Ajatuksia

Keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa näkee usein kirjoituksia vanhoista vanhemmista. Osa nuorista äideistä kokee, että vanhemmalla iällä vauvan saaminen on väärä teko lasta (tai jopa lapsiparkaa) kohtaan. Lasta käy kuulemma jopa sääliksi.

Olen ollut raskaana kolmella eri elämäni vuosikymmenellä. Ensimmäiset lapseni sain 28- ja 30 vuotiaana ja viimeiset kolme yli 40-vuotiaana. Raskausajassa ei mielestäni ole ollut mitään eroa, jos ei oteta lukuun niitä elämäni kahta viimeistä raskausviikkoa. Ne kivut muuten heikkenivät synnytyksen jälkeen pikku hiljaa. Neljän viikon kuluttua olin jo täysin kivuton.

Vauvojen hoitaminen oli yllättävänkin stressitöntä aikaa. Tässä iässä ei ota enää paineita turhasta eikä hanki jokaista (turhaa) hilavitkutinta vauvalle. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle.

Rakkaus ei katso aikaa. En tiedä, olisiko minulla näitä kolmea upeaa lasta, jos en olisi tavannut juuri tätä miestä vajaat 10 vuotta sitten. Onneksi tapasin. Halusimme perustaa perheen ja saada myös yhteisiä lapsia. Mikään ei ole itsestään selvää, etenkään tässä iässä. Sen vuoksi kaikki  lapseni ovat arvokkaita, tärkeitä ja rakkaita.

- Anne, 47v.

                                                                                                                                                                
PS. Poikkeuksellisesti tällä viikolla tulee toinen tie äitiyteen tarina, eli Sunnuntaina 19.4. ja sen jälkeen tulee viel pari viimeiset vieraskynäilijät Keskiviikkosin, 22.4. ja 29.4.
- Veera

VIERASKYNÄ: TIE ÄITIYTEEN - ALESYA

Olen 23 vuotias, 4 vuotiaan pojan äiti.

Olin aina varma etten halua lapsia, enkä ikinä ajatellut tulla äidiksi.

Toisin kävi. Lapseni isä oli todella halukas isäksi ja hän sai minut innostumaan ajatuksesta. Muutaman kuukauden odotusten jälkeen, meinattiin jo luopua ajatuksesta ja antaa asian olla. Kunnes 2009 marraskuun loppussa testi näytti haaleaa, mutta varma plussa!

Raskaus ei mennyt niiku elokuvissa. Olin todella pitkää kärsinyt pahoinvoinneista, jotka kiusasivat mua koko päivän ajan. Heti kun ne pahoinvoinnit loppui niin mulle todettiin raskausdiabetes. Arvot olivat enemmän kuin korkeat! Mutta onneks insuliinin ei tarvinnut koskea, sain arvot terveellisellä syömisellä. Kuukausi ennen laskettua aikaa, neuvolassa epäiltiin raskausmyrkytys.. Ennen en ole ikinä kuullut koko aiheesta. Se oli reissu sairalaan kokeisiin ja vuode osastolle yöksi.

Pääsin kuitenki seuraavana aamuna pois sieltä. Mutta asia ei helpottunut.

Kävin joka aamu säännöllisesti sairaalassa kokeissa ja käyrille seuravat 2

viikkoa, mut taas jätettiin osastolle. Seuraavana päivänä rv 38+ lääkäri ja kätilö tulivat käymään, ilmoittamaan että turha tässä enää odotella. Arvot menee huonommaksi ja ku viikkoja on jo 38 täynnä, aloitetaan käynistymään! Se oli todella pelottavaa! Olen yksin siellä, lapseni isä on armeijassa, just aloittanut, eikä hänet edes helposti saanut kiinni!

Seuraavana päivänä mua alettiin valmistautumaan synnytys osastolle. Isälle

armeijaan on mahdotonta soittaa, kätilö soitteli vartin välein sinne myös.

Kunnes isovanhemmat hyppäsivät autoon ja lähtivät hakemaan tulevan isän

pois armeijasta. Hän tuli osastolle kun lapsivedet oli jo puhkaistu.

Synnytys edistyi liian hitaasti ja avuksi laitettiin oxitoosi tippa! Hui, kuinka kamalaa se oli! Sain jossain vaiheessa epiduraalin ja ilokaasua. Avautuminen ja ponnistus vaihe kesti yhteensä 13 tuntia. 2 eri ponnistus vaihetta, ensimmäinen kesti tunnin ja sen jälkeen sain kolmannen annoksen epiduraalia, ei se enää tehonnut! Toinen ponnistus vaihe kesti 45 minuuttia ja seki oli ihan tulokseton! Lääkäri tuli ja päätös oli kiireinen sektio.

Tunnin päästä jo pieni ja terve poika oli maailmassa pisteet 10/10!

Kotiutumisen jälkeen isä lähti takas armeijaan ja mä aloin tutustumaan

vauva-arkeen. Helpoa se ei ollut, iso kiitos isovanhemmille! He olivat

täysillä mukana ja tukena.

- Alesya, voit seurata hänen elämää blogissaan!

VIERASKYNÄ: TIE ÄITIYTEEN - SUNDAY

Olen 35-vuotias diabeetikko äiti. Sairastuin diabeetekseen 2000, minulla on 1 tyypin diabetes. Vuonna 2010 tulin raskaaksi vihdoinkin 10 vuoden yrittämisen tuloksena. Alku näytti lupaavalta ja kävin kontrollissa 2 viikon välein, kunnes rv 15+3 kaikki romahti. Menin naisten klinikalle lisä tutkimuksiin, koska sikiöillä oli todettu jotakin häiriötä. Siellä sain kuulla että molemmat sikiöt olivat menehtyneet. Se oli meille kummallekkin kauhea shokki ja itkimme vain kokoajan aluksi, muistan aina päivämäärän kun sikiöistä tuli enkeleitä, se oli 5.11.2010. Sikiöillä todettiin ruumiinavauksessa down-syndrooma ja vakava sydänvika.

Vuonna 2013 tulin uudelleen raskaaksi. Alusta alkaen olin taas tiukassa kontrollissa. Kävin neuvolassa ja äitiyspolilla 2 viikon välein. Minulta otettiin heti verikokeet ja suljettiin pois ajatus että tämäkin lapsi olisi sairas. Raskaus eteni omalla painollaan ja insuliinien määrä kasvoi raskauden myötä, kun painoakin tuli lisää. Rakenne ultrassa rv 12 saimme tietää että lapsemme olisi täysin terve. Rv 22 saimme tietää että saisimme pojan ja aloimme hankkia lasten tavaroita ja vaatteita yms. 

Yöllä 23.11.2013 minulla meni lapsivesi rv 36+6. Aamulla lähdimme sairaalaan ja terve pikkupoika syntyi maailmaan iltapäivällä. Hän sai syntymäpisteiksi 10/10. Olimme todella onnellisia, koska pitkäaikainen haaveemme toteutui vihdoinkin. Vaikka minulle sanottiin ensimmäisen raskauden jälkeen, että en voi koskaan saada tervettä lasta ja se sattui minuun todella paljon, mutta en lannistunut siitä vaan yritimme kunnes ihana pieni poika syntyi.

- Nimimerkiltä Sunday, 35-vuotias.

HAASTATTELUSSA NELLIN FAIJA

Mitkä oli sun ensimmäiset sanat kun tyttäresi syntyi?
- Sanoin että ihana ääni.

Miltä tuntui leikata napanuora?
- Kun leikkasin sen, nii mietin ettei se saa susta enää ravintoa.

Millaiset välit on sulla ja Nellillä?
- Niin hyvä, että tuntuu kokoajan ikävä vaikka se on mun lähellä. Mietin välillä miten se on mahdollista.

Jos olisit saanut päättää Nellille koko nimen, niin mikä se olisi?
- Tämän hetkinen nimi on hyvä.

Kerro sun ja Nellin lempileikki tai lempi puuha?
- Kontata kilpaa asuntoa ympäri.

Kuvaile millainen isä olet?
- Erittäin sympaattinen, lapsellinen, osaan itkeä onnesta, otan Nellin syliin, otan tosissani vastuuta Nellistä, juttelen paljon, katselen nelliä ja mietin siinä se on. Kyllä tää arki on aika unelmaa, sitä ei voi ymmärtää vaan pitää kokee. Saan tyttäreni onnelliseksi ku juttelen ja hassuttelen, se on tärkeetä. Mä annan kaikkeni Nellille ja Veeralle.

Miten osallistut kotitöihin ja lapsen hoitamiseen?
- Osallistun siivoukseen mahdollisemman paljon ja Nellille teen joka päivä ilta- ja aamu pesut, lisäksi vietän Nellin kanssa aikaa.

Luettele 3 hyvää ja 3 huonoa isyydestä?
- En tiedä..

Onko ollut jotain haastavaa/vaikeaa lapsen hoidossa?
- On vaikeeta olla tiukka.

Mikä on lapsi lukusi?
- En kerro.

Kuvaile millainen  Nelli on viidellä sanalla?
- Ihana, kiltti, iloinen ja rakastava lapsi.

Mikä tekee sinusta hyvän isänä?
- Turva.

Mikä yllätti isäksi tulossa?
- Onnellisuuden tunne.

Olitko aina tiennyt, että haluat lapsia?
- Olen.

Onko jotain mitä voisit tehdä toisin isänä?
- Urheilla enemmän, kaikki muut on niinkuin pitää.

Kutsutaanko sua nimellä iskä, isä, isi yms?
- Nelli on kyllä sihissy mulle, mutta mitään selvää sanaa ei tule.

Jos viettäisit koko viikonlopun Nellin kanssa kahdestaan, niin mitä te tekisitte?
- Käveltäis katsellen maisemia ja kertoisin kaikki asiat hänelle niinkuin nyttenkin teen. Leikin ja ottaisin syliin, hämmästelisin Nellin ilmeitä.

Haluatko lisää lapsia?
- Se jääköön salaisuudeksi.

- Veera

KUULUMISIA

Meille kuuluu hyvää, tietenkin on ollut välillä kompastuskiviä arjessa mutta muuten meillä menee hyvin! Nelli tosiaan aloitti sen päiväkodin ja kolmannella kerralla neidillä oli ikävä meitä vanhempia, onneksi on mummi siellä töissä niin typy tuntee olonsa turvalliseksi kun on entuudestaan tuttu henkilö vaikka eihän se poista tietenkään sitä vanhempien ikävän tunnetta. Voi pientä!

Sinä päivänä mummi ja Nelli oli jo aamu kuudelta päiväkodissa, eli ovat joutuneet herätä siinä viiden maissa. Päiväkodissa Nelli nukkui kuulemma vaan sen 1h 15min, kotona nukkui toiset päikyt iltapäivästä ja meidän oli pakko herättää Nelli siinä puoli seiskalta illalla ettei mene yöunet. Ei olis pitänyt herättää... Pikkuinen oli niin rättiväsynyt, että purkasi kiukkunsa meihin.

Se veti ensimmäistä kertaa kunnon raivarit, minä ja Makke oltiin suu auki ja mietittiin että ei kyllä oo yhtään Nellin tapaista. Ei kelvannut syli tai ylipäätään lohduttaminen, jäi sohvalle makoilemaan ja itki. Yritettiin piristää Nelliä mutta alkoi vaan entistä enemmän raivota meille, päätettiin että annetaan hänen rauhoittua vähän aikaa yksin. Itku väheni ja mentiin uudestaan Nellin luo, lopulta saatiin tyttö nauramaan. Isi otti Nellin harteillensa ja lähti kiertämään asuntoa ympäri laulaen Elefantti marssia, minä sitten kuljin kaksikon takana ja annoin rytmiä soittimella.

Muutaman kierroksen jälkeen Nelli kyllästyi ja halusi päästä pois isin hartioilta, kun tyttö pääsi lattialle niin jatkui taas itkupotkuraivarit. Päätin laittaa Nellin istumaan potalle ja upottaa hänen jalat vatiin jossa on lämmintä vettä, ei tykännyt. Päättäväisenä Nelli sitten osoitti kylpy ammetta, mä sitten otin tuumasta toimeen ja laitoin hälle kylvyn. Voih, vihdoinkin saatiin pikku mörököllille hymy kasvoille! Viihdyttiin kylvyssä puoli tuntia kunnes neitokainen kyllästyi ja halusi pois.

Yritin saada Nellin syömään kun ei aiemmin suostunut, ei kelvannut edes banaani. Annoin hälle sitten tuttipullon jossa on vettä, jumankekka ku se suuttui. Tuttipullo sai kyytiä, lelut lenteli, Nelli kiersi lattialla huutaen ja hakkasi hampaitaan lattiaa vasten myös puri sohvaa. Soiteltiin vuorot perää meikän äipälle ja yritettiin kysellä neuvoja että miten toimitaan, samat ohjeet tuli mitä jo yritettiin. Sitten mulla välähti idea, laitan tytölle lämmintä maitoa. Annoin pullon ja se kelpasi, lopulta kannoin tytön sänkyyn ja simahti hetkessä. Syy raivoamiselle oli varmaankin, ikävä ja väsy, Nelli osoitti tuntemuksensa sitten tällä tavalla.

Mitäs muuta meille kun vaan raivoamista? No, on meillä opittu hurjan paljon uusia asioita. Nelli on oppinut syömään itse lusikalla, hetken aikaa syö ite kunnes kyllästyy ja heittää lusikan lattialle. Haluaa, että häntä syötetään koska se on nopeampaa myös Nellin ruokavalioon ollaan lisätty leipä. Tietenkin pitää olla pehmeetä koska ei ole vielä kaikki hamput tullut ja pitää olla paloina, ettei käy hullusti. Kylmään maitoon on vielä totuttelemista, mutta eiköhän pikku hiljaa sekin mene alas ilman että joutuu irvistää.

Mummi kertoi, että kun Nelli oli yötä heillä (päiväkodin aamu niin siksi oli mummilla yötä) nii vaippa oli kuiva aamulla ja oli tehnyt sitten heti herättyään pottaan isot pissat. Kotona sitten kans huomattiin, ettei tullut vaippaan yhtäkään pissaa. Mun mielestä on hienoa, että jo pari kertaa vaippa pysynyt kuivana! Pikku hiljaa ne vaipparahatkin säästyy kun Nelli oppii tosi hienosti päiväkuivaksi.

Syömisen ja tämän vaippa uutisen lisäksi meillä on alettu kävelemään! Osataan jo seistä ilman tukea, mutta nyt jopa kävellään välillä ilman tukea, saattaa tulla tosi monta askelta tai sitten vaan pari. Heti kun katsoo Nellii niin pyllähtää kesken kävelyn, ilmeisesti ei saa katsoa neidin kävelyä. Ei mee kyllä kovin kauaan, ku se konttaus on jäänyt unholaan. Sitten saadaankin juosta typyn perässä joka paikkaan. Sitä odotellessa!

- Veera

PS. Sain muuten ton miehen suostumaan haastattelu postaukseen. Haastattelussa käsitellään isyyttä ja oon keksinyt muutaman kysymyksenkin jo, mutta ehkäpä teilläkin on jotain kysyttävää Makkelta? Eli, jättäkää kysymyksenne vaikkapa tähän postaukseen joka liittyy isyyteen! Julkaisen haastattelun tässä lähipäivinä.

PÄIVÄKODIN LAPSET OVAT PIHALLA TAAS, NE TULIVAT LEIKKIMÄÄN

Täällä maalla ei oo suoraan sanoen Nellille leikkikavereita, naapurin lapset on jo niin isoja. Lohjallekkin on matkaa yli 30km eikä edes omisteta autoa, paitsi silloin tällöin saadaan kyllä auto lainaksi. Syksyllä käytiin Nellin kanssa muskarissa tässä meidän kylällä, harmi vaan että se loppui kokonaan.

Äitini joka on päiväkodissa töissä Lohjalla, saisi järkättyä Nellin samaan päiväkotiin missä äitikin on töissä mutta vaan pienten puolelle. Sovittiin, että Nelli olisi kaks kertaa viikossa siellä hoidossa jotta se saisi oman ikäistä leikki seuraa ja lisäks mä saan levättyä. Idea kuulosti hyvältä, mutta yön aikana mietin sitä uudelleen ja tulin toisiin ajatuksiin.

Mun päähän tuli tsiljoona kyssäriä. Entä jos Nelli ei jaksa valvoa aamu kuudesta siihen kahteentoist asti? Antaako ne lämmintä maitoa ennen päikkäreitä? Saako Nelli nukkuu rattaissa ulkona? Entä miten muut lapset ottavat Nellin vastaan? Mitä jos Nelli vetää samanlaiset show't ruokailusta kuten kotonakin?

Pelottaa, jännittää ja kova stressi. Kai nämä tunnetilat on ihan normaaleita kun esikoinen onkin muualla kuin vaan kotona. Nellihän on vasta vuoden ikäinen joka konttaa ja jokeltelee, ei syö täysin itsenäisesti itse. Miten noin pieni pärjää päiväkodissa? Muiden taaperoiden joukossa! Ei kai Nelli jää jalkoihin kun muut kävelee mut hän ei?

Olin peruuttamassa tätä koko päiväkoti juttua, äiti ehti jo järkätä Nellin pienten puolelle. Mun oli pakko vaan sulatella asiaa ja hyväksyä se tosi asia että mun tytär menee päiväkotiin. Sulattelun jälkeen täyttelin lomakkeita, ostin tossut ja nimikoin vaatteet. Mitä kaikkea sinne sitten tarvii? Ei mitään käryä.

Onneksi äiti kertoi mitä kaikkea laukkuun tulee, vaipatkin käytiin ostamaan sinne. Illan aikana ehdin monesti tarkistaa Nellin laukun että on varmasti kaikki mukana ja kaikki on niinkuin pitääkin. Seuraavaksi pitikin miettiä mitä laittaisi tytölle päälle ja miten laittaisi hiukset, isikin pesi Nellin hiukset edellis iltana.

Päiväkoti aamu koitti, sain onneksi tulla mukaan koko päiväksi. Hoitajat vaikutti todella mukavilta, ottivat meidät hyvin vastaan kuin myös lapsetkin. Nellin ympärille kertyi heti muutama tyttö, siinä ne tuijottelivat toisiaan ja nauroivat. Aika suloista! Olin helpottunut kun päiväkoti päivä lähti käyntiin paremmin kuin osasin kuvitellakkaan, tuntuu että nyt olisi iso taakka pudonnut harteilta.

Hoitajat antoivat Nellille unimaidon ja nukuttivat ulos. Vaikka Nelli heräs jo aamu kuudelta, niin jaksoi yllättävän hyvin valvoa kahteentoista asti, ruokailutkin meni tosi hyvin, mitä nyt pari kertaa muki lens lattialle. Sillä aikaa ku Nelli ja muut lapset nukkuivat päikkäreitä nii otin auton alle ja lähdin keskustaan syömään ja kiertelemään kauppoja.

Perjantaina ku Nelli meni uudestaan päiväkotiin, niin tällä kertaa vaan vein ja hain. Ei ollut moksiskaan kun olin tekemässä lähtöä, jäi innoissaan leikkimään kavereiden kanssa joten voin rauhallisin mielin jättää nyt pienokaisen sinne hoitajien hoiviin. Hain sitten tytön myöhemmin hoidosta, ihmeissään kyllä oli ku ilmestyin paikalle ja sitten ku kerroin että mennään kotiin nii Nelli heittäytyi lattialle ja hoki ei sanaa ja lähti karkuun.. Ei olisi halunut vielä lähteä, taisi olla niin kiva päivä onneks kuitenkin suostui lopulta lähtemään kotiin.

- Veera

HUOMIO!!

Olen laittanut valituille sähköpostia, joten tarkistakaa sähköpostinne! Katsokaa myös roskapostit sillä sinne on saattanut mennä mun maili. Odottelen vastausta!

 Ja kiitos etukäteen kaikille jotka on jakanut tarinansa, hakemuksia tuli paljon! Vieraskynäilijä postaukset starttaa 1.4. Ja joka keskiviikko vaihtuu uusi vieraskynäilijä ja uudet tarinat. Paitsi äitejä on sittenkin kuusi, sillä en osannut valita vaan viittä äitiä mukaan joten tästä syystä tulee yhtenä viikkona 2 kertaa vieraskynäilijä postaukset!

Olkaa kuulolla, ja tosiaan tsekatkaa s-postinne!

- Veera